PENTTI RIIHIAHO ESITTELEE MUSEOTA MIELELLÄÄN (kirjoitettu elokuussa 2005)

Merikarvian sotaveteraanien Korsutupaa rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa; valmistuminen kesti rakentajista riippumattomista syistä peräti neljä vuotta. Erotuksena on vain se, että rakennustyötä aloitettaessa ei yhdistyksellä ollut yhtään rahaa. Korsun valmistuttua ei sillä tosin ollut yhtään velkaakaan. Eläkkeellä oleva opettaja Pentti Riihiaho lähes asui rakennusprojektin ajan korsutyömaalla ja nytkin hänet saa lyhyellä varoitusajalla esittelemään veteraanien ylpeyttä. Se on lähellä miehen sydäntä, eikä ihme, sillä viettihän mies jatkosodan ja Lapin sodan rintamilla yhteensä kolme ja puoli vuotta parhaista miehuusvuosistaan. Laina-vaimo toimii useimmiten kahvinkeittäjänä yhdessä toisen puuhanaisen, Valma Korven kanssa, kun erilaiset ryhmät vierailevat Korsun kokous- ja museotiloissa. Kahvit tarjotaan arvokkaista lottakupeista. Monet Merikarvialle saapuvat vieraat sekä erilaiset ryhmät ovat ottaneet Korsun käyntikohteekseen, sillä viime kesänä siellä vieraili pitkälti toistatuhatta ihmistä. Yleensäkin kävijämäärät ovat pyörineet 1 600 ja 2 500 hengen välillä vuosittain.

Erämaan ketun kanuuna

Heti Korsun oven aukaistessaan vieras johdatetaan sota-ajan tunnelmiin, sillä museo-osa on sijoitettu rakennuksen etuosaan. Aidon tuntuiset laverisängyt sekä jykevä kalustus luovat aitoa tunnelmaa ja kaminassa räiskyvä tuli luo kodikkaan tunnun. Runsaasta esineistöstä kertovat muun muassa kolme suurta venäläisen lentopommin sirpaletta talvisodan ajalta, jolloin Merikarviakin sai osansa näistä "pirunmunista". Asepukuja, kranaatteja sekä muuta taisteluvälineistöä on ripustettu hirsiseinille. Aseharrastaja Veli Viertola on deaktivoinut useita aseita, joista erikoisin tuliluikku lienee venäläinen konepistooli, joka löytyi entisen luotsiaseman remontin yhteydessä vuonna 2003 Ouran saaristosta, vanhan Ryssänkasarmin seinän väliin piilotettuna. Ase kulkeutui Suomeen virolaisen pakolaisperheen mukana vuonna 1946, jolloin heidän veneensä haaksirikkoutui Merikarvian saaristossa. Luotsit pelastivat Ruotsiin pyrkineen perheen, ja konepistooli kätkettiin seinän sisään.
Vuonna 1995 ostettiin keräysrahoilla pihan komistukseksi Hyvinkään asemuseosta pst-tykki, jonka Veli Viertola kunnosti. Tykki on ollut Pohjois-Afrikassa sotamarsalkka Rommelin joukkojen käytössä ja kulkeutunut sieltä Suomeen. Korsun sisäänkäyntiä komistavat myös kaksi merimiinaa, jotka saatiin Vaasasta. Tontilla kohoaa muistomerkki, joka on pystytetty Merikarvian kautta Suomeen palanneiden 21 jääkärin ja heidän auttajiensa kunniaksi. Paikalliset kalastajat nimittäin noutivat sotilasjoukon sekä osan asemateriaalista laivasta mantereelle ankaran myrskyn vallitessa. Viimeisin isompi lahjoitus museoon tuli Kokemäellä asuvalta merikarvialaismieheltä: sodanaikainen ahkio. Se oli löytynyt talon vintiltä.

Tiloille monenlaista käyttöä

Varsinainen kokoustila mahdollistaa noin 70 hengen tilaisuuksien järjestämisen Korsussa. Tähän päivään mennessä siellä on pidetty ristiäisiä, rippi- sekä syntymäpäiväjuhlia, häitä, muistotilaisuuksia, luokkakokouksia, harjannostajaisia ja jopa muotinäytöskin. Veteraanien kerhot kokoontuvat seurakunnan tiloissa, koska osanotto niihin on niin vilkasta, etteivät Korsutuvan tilat hanki riittää. Veteraanien omien tilojen esittely on eläkeläiselle mieluisa tehtävä.
Salin seinille on myös kerätty arvokasta esineistöä liittyen merikarvialaisten miesten ja naisten sotatiehen. Yhdessä sotainvalidien kanssa saatiin aikaan komea nimitaulu Korsutuvan seinään, johon on kaiverrettu kaikkien 218:n sodissa kaatuneen merikarvialaismiehen nimet. Huomionarvoinen asia on myös se, että jokaisessa museoesineessä on huolellisesti mainittu lahjoittaja nimeltä.
- Alkuun tänne saattoi vain ilmestyä tavaroita, joiden lahjoittajaa ja alkuperää ei kukaan tiennyt. Sen takia varustin kaikki esineet nimilapulla ja tein lisäksi aakkosellisen kortiston lahjoittajista, kertoo Riihiaho.

Historia tutuksi nuoremmillekin

Erityisen ilahtuneita veteraanit ovat siitä, että koululaisryhmät ja leirikoululaiset ovat löytäneet tiensä Korsulle. Usein ryhmien ohjelmaan kuuluu papusoppa ja sen jälkeen meriretki Ouran saaristoon. Pentti Riihiaho muistaa erään nuoremman polven vieraan, joka ei suotta ujostellut.
- Tämä pikkunassikka meni suoraan asiaan ja kysyi: "Olekko sä tappanu ryssiä?". Vastasin, ettei tarvinnut, koska olin komppanian kirjurina.
Ensimmäisenä toimintavuonna saapui toistakymmentä 6-vuotiasta esikoululaista vieraaksi ja he jopa viettivät yhden yön Korsulla. Lapsille olikin varmasti ollut mieleenpainuva kokemus viettää yö niinkin jännittävässä paikassa.
- Ne pikkumuksut vasta olivatkin kovia kysymään! nauraa vetreä veteraani.

Vuonna 1999 Korsutupa luovutettiin kunnan omistukseen, millä taattiin kiinteistön säilyminen jälkipolville. Veteraanit saivat elinikäisen nautintaoikeuden Korsuunsa, joka toivottavasti tammenlehväsukupolven jälkeen jää perinneyhdistyksen tai vastaavan elimen hoitoon. Kannatusjäseniä yhdistyksellä on runsaasti. Tällä hetkellä veteraanien tehtävänä on ainoastaan huolehtia siivouksesta sekä pienemmistä kunnossapitotehtävistä, kun taas varsinainen kiinteistönhuolto ja sen kustannukset ovat Merikarvian kunnan huolena.
- Korsutupa sotiimme liittyvine esineineen on Merikarvian Sotaveteraanien perintö jälkipolville. Erityisen ilahduttavaa on ollut todeta nuorten kiinnostus näihin asioihin. Lisäksi moni sotiemme veteraani on kokenut jonkinlaisia mielenliikutuksia muistellessaan omia nuoruusaikojaan tutustuessaan museoesineisiimme ja sankarivainajiemme nimitauluun.
Pentti Riihiaho toivoo, että Korsutuvalle löytyisi jatkuvaa käyttöä senkin jälkeen, kun veteraanit eivät enää jaksa siitä huolehtia.

Nuoremman polven lahja

Jo 90-luvun alussa heräsi keskustelu Merikarvian sotaveteraanien keskuudessa oman perinnekorsun rakentamisesta, mutta silloin hanke jäi voimavarojen puuttumisen takia toteutumatta. Idea sai uutta puhtia, kun metsänhoidonneuvoja Lauri Rintamäki nosti sen uudelleen esiin. Hänen suunnitelmansa hyväksyttiin ja rakennuslupa saatiin 1995. Korsun sijaintipaikaksi Rintamäki oli löytänyt oivallisen paikan: Merikarvianjoen partaalla sijaitsevan Koskipuiston. Korsutoimikunnalla ei rahaa hankkeen toteutamiseen ei ollut, joten päätettiin pyytää nimismieheltä lupa keräyksen järjestämiseen. Se kuitenkin lopetettiin, koska hankkeen toteuttamisaikataulusta ei ollut selvyyttä. Hankaluuksia ilmeni myös muun muassa tontin omistussuhteissa.
- Suurin ansio rakennusvaiheen töistä lankeaa moniosaaja Lauri Rintamäelle, joka pääosin vastasi hirsisen komeuden pystyttämisestä. Muutenkin tämä rakennus on lahja nuoremmalta sukupolvelta meille. Alamme jo olla siinä iässä, ettemme luonnollisesti voineetkaan ottaa osaa itse raakaan työhön. Paljon urakoitsijoita sekä yksityisiä henkilöitä oli mukana talkoissa, joita tehtiin pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin. Valutyössä, kuten muissakin työvaiheissa olleista mainittakoon erikseen Tauno Haukoranta sekä Veli Viertola, kertoo itsekin hanslankarina työmaalla häärinyt Pentti Riihiaho.
- Suurena apuna ja hengenluojana talkooväelle oli veteraaniveli Gunnar Häyrinen, joka piipahti usein korsutyömaalla antamassa neuvoja varsinkin sisustuksen suhteen sekä innostamassa rakentajia. Tukea korsun rakentamiseen saatiin useilta tahoilta. Lahjoitettu puutavara kattoi suurimman osan rakennuskustannuksista, mutta apua saatiin paljon muualtakin. Muun muassa kalusteita, valaisimia, maa-aineksia sekä sähköistyksen veteraanit saivat lahjoituksina. Korsutupa vihittiin juhlallisesti käyttöönsä 22.8.1998.

Antti Väre