Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja

Peleko puas?

Taas oj juu mettän kuninkas kraappinu hajaalle muavipaaleja. Pualukassekasta paskaläjää löytyy melekeij joka pyärtänöltä ja poluulta. Kuvia vaa lisää lehtii ni paniikki levii. Ämmäk koittaa hakee uusia marijamaita ko nallep pakkaa tulemaa sylyy ja hakemaa kamraatii oikee karhumpainii? No voi yhyden kerra. Kylä mar sitä täs maailamas piisaa pelekäämistä kaikemmoista. Toisek kauhistelee ukkosem paasoota ja jokku muut taas suurta sikakarijuu - syssypimeestä tai hämmähäkeistä puhumattakaa. Suamalaista mettää ne silti pelekäs naapurim piippalakkiset soltukki viime sodis, vaikka suamipoika oli lumises ja pimees korves ko kotonas. Kylä se sitte nähtiiki millai arom poikain kävi Raatteentiäm pöpeliköis.

Molen todennu joskus aikasemminki, että luantoo kuuluu sen tuhannemmoista eri elukkaa ja ihimisrääsyn tarttee vaa siihee sopeutuu vaikka mikä olis. Mollaa itteki vaa yks piäni pala siinä Telluksem päällä kelluvas sakis, ekstiä. Tuntuu kylä meininki siltä, että heti ko jonnekipäi tarvitaa niin sanottuu kehitystä ja uudemmoista innovaatijoo, ni luantoarvot saa loikkii takavasempaa. Jotaki liitokurree ja valakoknuppista tikampoikaa ny muka suajellaa, mutta niistäki elukoista se isompi prutina oj jo aikoja sitte vaijjennu. Koijjärvestä ja Talaskankaasta oj jo sentäs viärähtäny aika rupeema.

Katteltii tuas ruskareisulla Vianan Karijalas, ettei siäpäi tunnu täs asijas olevan nuita onkelemija ollenkaa: kaikki oh Herrah hallus viä, ihan ko se tianoo olis semmosena pysyny Aatamin ajoista asti. Om poka koskematointa aarnimettää ja lakkasuataki piisaa paikka paikoih horisonttii saakka. Ei ol meinaam palijoo Moto fyrränny eikä Partneri soinu. Kelapaa siinä otsoin tallustaa ja prykäntää kakkakinkalees minkä tykkää. Tikka Tuulispäille piisaa komijaa kelopetäjää nakutella ja Tikuille ja Takuille läänii liideskellä. Ei ol ökyhuvilaa eikä moottoritiätä heitä häirittemäs.

No juu, se muu ihimisel luama maailama siä sitte onki jääny sota-ajaan tasolle aikalai. Kulukeminen tuntuu aika tuskaselta: tiäk ko ov viäki yhtä pernapeltoo ko hiukan kauvvemmaks soratiätä pitkir rytkytellää ja harmaat huushollit oj just ko nelijäkytäluvuus Suami-rainoista. Se vaa josaki Uhtuar runomaisemis pisti silämää, että sateliittilautasta näky vähä joka parvekkeella ja hirsikämpän nurkas. No ei kai sinne korpee näykkää mikää Moskovan aamuteevee eikä edes Staalinin kanava. On ne ainaki siä ulukomaailamas jollakilai kii, ko näkee paremmilla vehkeillä jotaki jenkkiuutista edes vähä. Siinä kämppinkiplassis ihas Suamer rajam pinnas eli Kostamukses ei kylä näkyny ko nelijä lumisatees suttaamaa kanavaa ja niistäki kaks lakkas näkymästä kymmenem mais ehtoolla.

Meidäl Lönruuti-vainaasta ne koittaa ottaa turistiruplia irti siä Kalevalas, mikä on ny sen Uhtuan uudempi nimi. Niinko kansakoulusta joku viä muistaa, se Elijas siä kuluki värsyjäs keräämäs aikoinas ja ny sitte suamituristii koitetaa ny sinne saada tutkimaa niitä juttuja ja maisemia. Miksei ne reidallisia ja asiaa kuuluvija olekki kaikilleki suamalaisille kokee. Jonkummoisia juurias hakee ainaki tämmöset teini-ijään ohittaneet polovet ja on kai se selevä, että koreita salo- ja järvimaisemija kuka vaa vahtaa vaikka penikulumakaupalla. Kylä siinä joku kuappanem maantiä unehtuu ja matkamiähem miäli lepää.

Toinej juttu, minkä takia tuanne rajan taakse reissataa, on ne sotaveikkoin tarinat ja tappeluplassit. Ne, mistä ol lujettu palijo, misä isäukot ja papat oh henkes kaupalla peläänny ja mistä nom puhunu joskus piänes kaffees. Joku laulusta tuttu Röhöjärvi on ko vallam muusta maailamasta, kunnei mökim mökkii misää ja susauta sitä puhdasta seutuu ja erämaar rauhaa. Niis maisemis os se Eldanka-järviki ja ne KisKis-kukkulat, jokka oj ja visiitin arvoset, ainaki ne Muna ja Makkara. Näky niistä montuista ja piikkilankoista, että os siä tapeltu joskus naapurin kans aika lujaa.

Sanotaa, että pelakoo tottuu. Sodas ainaki meinattii, ettei siihee saakkaa tottuu, sen kans ov vaa opittava elämää. Piäniä non tämmöset mesikämmenen kulukemiset ja ko pitää järijem pääsäs, ni kaikille on kylä tilaa Suamemmaam mettis. Som piruh huanoo tuurii vaa, jos jonku elukah hampaisii joutuu.

Antti Väre

Päivitetty 28.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä