Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja
Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Yhteiskoulu antoi syyn muuttaa Merikarvialle

Yhteiskoulu antoi syyn muuttaa Merikarvialle

Tauno ja Tyyne Hiltunen muuttivat lapsineen Merikarvialle vuonna 1936. He asettautuivat asumaan Mäkivaaraan, jossa he asuivat talon edestä katsottuna vasemmalla puolella olevassa kaksikerroksisessa huoneistossa. Talo oli tuolloin valkoinen. Talon toisessa päässä asui Viljo ja Elvi Yli Kerttulan perheväki, jotka myöhemmin rakensivat omakotitalonsa nykyisen Raimo ja Sisko Syväluoman Ylikylän keskustassa omistamaan taloon. Viljo oli metsäteknikko ja Elvi terveydenhoitaja. Heidän tyttärensä Saara Paakkinen toimi sittemmin kansanedustajana ja eduskunnan puhemiehenä.

Eskon kala-astiapyttytehdas aloitti vuonna 1934 toimintansa ensin Artturi Mäkivaaran tehdastiloissa, jonka tilat Arvo Esko vuokrasi. Arvo Esko saapui Merikarvialle Kouvolasta vaimonsa ja poikansa Erkin kanssa. Näin Arvo muutti merikarvialaissyntyisen vaimonsa Kyllikki Eskon e. Mäkivaaran synnyin pitäjään. Arvo Esko oli puolestaan syntynyt Suursaaressa, josta perhe muutti pian Kotkaan. Mäkivaaran tila puolestaan siirtyi konkurssihuutokaupassa Kouhin omistukseen. Mäkivaarassa ei enää tehty pyttyjä, vaan Kouhi rakensi Tuulikinmäen sahan. Alkuperäiset Mäkivaaran verstas muine rakennuksineen on purettu. Sillä paikalla asui nyt uudelleen kunnostetussa Mäkivaaran talossa mm kirjailija Arvo Salo.

Arvo Esko osti Artturi Mäkivaaran konkurssipesältä pyttytehtaan koneet. Muut Eskon verstaan koneet tehtiin Jussin Pajassa, Jussi Koskisen pajassa satamassa nykyisen Pekka Nurmen puuverstaan paikassa. Siellä myös on tehty Anttoni kone, joka oli käytössä Kouhin sahalla. Antoni edusti jo edistyksellistä tietotaitoa. Antoni on siirretty museoesineeksi Merikarvia seuran pyttymuseoon.

Nykyään Mäkivaara on mittavan peruskorjauksen jälkeen väriltään punainen. Alakerroksessa olivat Hiltusten aikaan olohuone ja vanhempien kamari ja yläkerroksessa oli yksi iso huone, jossa perheen lapset, pojat asuivat. Alakerrassa oli Taunon räätäliverstas, jonka kalustossa tärkeinä esineinä olivat Singer ompelukone ja napinlävistyskone, jotka edelleen ovat suvun hallussa.
Hannu Hiltusen piirroskuva, miltä Mäkivaara näytti vuonna 1939. Ei ihme, että Hannusta tuli ison mainostoimiston ammattimies, kun kuvaa katsoo.

Vaatturimestarin kankaat, hienot englantilaiset villakankaat tulivat Helsingistä kauppaneuvos Kuusiselta.

Tyyne rouva otti asiakkaat vastaan ja auttoi miestään liikkeen hoidossa. Perheellä oli kotiapulainen perheen arjessa auttamassa.
Tauno ja Tyyne Hiltusen perheväki. Pojat Erkki, Pertti ja Lasse Hiltunen sekä Tyynen sisaren poika Jouko, joka oli koulukortteerissa Hiltusen perheessä. Pojista Raimo Hiltunen syntyi Merikarvialla 1943. Hannu syntyi 1932.

Vaatturimestari Tauno Hiltunen syntyi Nilsiässä 1896 ja hän kuoli 1945. Tyyne eli 1901-1981, kouluttautui ja työskenteli meijerin laboratoriossa. He tapasivat toisensa nuorisoseuran kerhossa Nilsiässä ja opiskelivat Pohjois-Savon Kansanopistossa. Häät vietettiin juhannuksena 1922. Lapsia, kaikki poikia syntyi kuusi, yksi kuitenkin kuoli jo lapsi-ikäisenä. Vanhin Erkki syntyi Nilsiässä 3.6.1923. Alastarossa, jonne Hituset muuttivat 1925, jossa syntyi Pertti samana vuonna.
Pertti ja Elisa Hiltunen vihittiin Merikarvian kirkossa. Pertti avioitui 1947 merikarvialaisen yrittäjä Bruno Erkkilän tyttären Elisan kanssa. Bruno Erkkilä oli vaikuttavan monipuolinen liikemies ja Elisan äidillä oli maineikas hattutehdas Ylikylässä.

Hiltuset rakensivat talkoilla oman talon Alastaroon. Alastarossa syntyivät Lasse 1930 ja Hannu 1932. Perhe viihtyi Alastarossa hyvin, mutta sieltä puuttui yksi tärkeä asia, nimittäin oppikoulu. Hiltuset olivat jo naimisiin mennessään päättäneet kouluttaa lapsensa. Alastarossa Hiltuset tutustuivat Osuuskaupan perustakauppiaaseen Kalle Häyrisen perheväkeen.

Kalle Häyrinen houkutteli Hiltuset muuttamaan Merikarvialle, jonne Häyriset olivat muuttaneet ja he kertoivat Taunolle, että Merikarvialla on jo vuodesta 1920 alkaen oma oppikoulu. Hiltuset päättivät muuttaa Merikarvialle juuri Merikarvian yhteiskoulun vuoksi. Merikarvialla syntyi 1943 vielä Raimo Hiltunen, joka tätä kirjoitettaessa 80 -vuotiaana on ainoana elossa Hiltusen veljeksistä.
Merikarvian yhteiskoulusta tuli Hiltusten perheen keskeinen opinahjo. Isä Tauno toimi johtokunnan jäsenenä ja kaikki muut paitsi Raimo kävivät oppikoulua.

Kesällä 2022 Erkki Hiltusen tytär Arja Schobesberger otti tämän jutun kirjoittajaan yhteyden, kun halusi tulla tutustumaan isovanhempiensa kotikylään ja käydä heidän haudallaan Merikarvia uudella hautausmaalla. Perehdytin hänet ja hänen seurueensa Merikarvian kirkonkylään, jossa Tauno ja Tyyne saattoivat toteuttaa heidän nuoruuden haaveensa, kouluttaa lapset hyvää elämää varten. Tauno kuoli vain 48 -vuotiaana 1945.

Tauno oli nuorena loukannut pahoin lonkkansa eikä sen vuoksi voinut itse urheilla. Hän halusi saattaa poikansa urheilun pariin ja onnistui siinä hyvin. Tauno oli jo Nilsiässä ollut mukana urheilun parissa perustamalla mm Nilsiän Nujakka nimisen urheiluseuran, josta alkoi sitten koko iän kestävä rakkaus urheiluun.

Tauno oli yhteiskunnallisiin toimiin osallistuva mies jo Nilsiässä asuessaan. Hän toimi siellä nuorisoseurassa ja suojeluskunnassa. Taunolla oli absoluuttinen sävelkorva ja hänen soittimensa oli klarinetti. Tauno sekä pojista Erkki ja Pertti osallistuivat Merikarvian suojeluskuntaan ja Tyyne Lotta Svärd järjestöön. Molemmat lauloivat paikkakunnan kuoroissa ja Tauno soitti klarinettia.

Erkki ja Pertti Hiltunen joutuivat puolustamaan Suomen itsenäisyyttä. Erkki 19-vuotiaana yhteiskoululaisen aloitti armeijan 19.1.1942 koulutusjaksolla. Sotajakso venyi Erkillä 2 vuoteen 9 kuukauteen ja 25 päivään, joten nuoruuden paras aika meni sotiessa isänmaan puolesta. Hänestä tuli nopeasti ensin korpraali, alikersantti ja kersantti 31.12.1942. Erkki pääsi aloittamaan upseerin uran 9.7.1943 RUK:n kurssilla 57 Niinisalossa. Erkin asemapaikkana oli Vienan Karjalan Karhumäki lähellä Äänisen järveä. Erkki suoritti ylioppilastutkinnon Niinisalon sisäoppilaitoksessa. Erkki jatkoi opintojaan Helsingin opettajakorkeakoulussa ja valmistui opettajaksi. Erkki vihittiin Karin Mattsonin kanssa juhannuksena 1947 Maalahdessa, jossa Karin oli syntynyt. Merikarvialta he muuttivat Tesjoelle syksyllä 1949. Tesjoki on kylä ja taajama Loviisan Ruotsinpyhtäällä.

Pertti Hiltunen puolestaan osallistui Lapin sotaan.
Pertti ja kersantti Erkki Hiltunen.

Hiltuset vaikuttivat Merikarvialla vuosina 1936 -1950, jolloin paikkakunnalla oli jo paljon aktiivista toimintaa. Se sopi kovin hyvin koko perheelle. Yhteiskoulu sai oman koulurakennuksen 1937. Siitä tulikin sitten sekä Taunon että urheilusta innostuneiden poikien toinen ”koti”. Koulussa oli valtavasti erilaista toimintaa, varsinkin urheilua ja monenlaista liikuntaa. Tauno osallistui jäsenenä koulun johtokuntaan ja kaikki pojat urheiluun.

Merikarvialla toimi jo 1896 perustettu Merikarvian Into monenlaisen urheilun saralla. Koulu oli tuolloin keskikoulu ja vasta vuonna 1961 koulusta saivat ylioppilastodistuksen ensimmäiset oppilaat.
Merikarvian yhteiskoulu alkaa saada oman koulutalon. Koulu vihittiin käyttöönsä 31.10.1937.
Pertti ja oikealla Erkki Hiltunen rippikuvassa Merikarvialla asuessaan.

Hiltuset pojat kaikki muut paitsi iältään nuorin Raimo, loistivat tuolloin vahvasti urheilun parissa ja heidän nimensä esiintyivät monesti paikallislehden sivuilla. Vanhin Erkki voitti maineikkaan koulun 3-ottelun kolmasti vuosina 1938, 1939 ja 1940. Lajeina olivat 60metrin juoksu, pituushyppy ja 3,6kg kuulantyöntö. Erkin tulokset 15.9.1938 olivat 8,4, 463 cm ja 13,23m. Ukko Pekka hiihdossa Erkki oli toinen Antti Näsin voittaessa. 15.9.1939 Erkin tulokset olivat 8,0, 522 ja keihäs nyt lajina 46,75cm. 1.9.1940 Erkin tulokset olivat 7,8, 559cm ja kuula 15.00m.

Kisat pidettiin tuolloin vielä koulun piha-alueella, sillä kirkonkylän urheilukenttä valmistui vasta 1949. Totean, että tämän jutun kirjoittaja voitti vuosina 1958,1959 ja 1960 samaisen yhteiskoulun arvostetun kisan yhtenä noina vuosina tasapistein hyvän ystävänsä Jorma Venhon kanssa. Jorma voitti sen myös vuonna 1961. Olen tänäänkin vähän harmissani, kun tuo 3-ottelukisa lopetettiin, koska se tarjosi hienoa liikuntaa nuorille kasvaville ihmisenaluille. Lauri Hakosalo on valmis lahjoittamaan kiertopalkinnon, kun tämä lajikirjo palautetaan yhteiskoulun ohjelmaan mukaan.

Erkki Hiltunen kunnostautui sitenkin, että hän toimi lyhyen ajan myös koulun opettajana ylioppilaaksi kirjoitettuaan vuosina 1946-47, ollen myös teinikunnan puheenjohtajana opiskeluaikanaan. Erkki ja Tauno sekä Lasse toimivat Innon hallintoelimissä. Erkki oli Innon sihteerinä 1945-1947 ja Lasse 1949.

Hiltusen pojista taisi lahjakkain urheilija olla Lasse, joka usein voitti hyvillä tuloksillaan kisat. Lassen sarja 7,8, 13.00m ja nyt korkeus 145cm riitti 2.sijaan kun Esko Halminen voitti kisan. Talvisin tärkein urheilutapahtuma oli Ukko-Pekka hiihdot. Hiltusen pojat osallistuivat 1947 Suomen Suurkisoihin Helsingissä.
Lasse Hiltunen oli Merikarvialla hieno Innon urheilija
Tyyne Hiltunen lapsineen. Raimo edessä ja Erkki ja Pertti ylioppilaslakit päässä.
Merikarvian maineikas urheiluseura Into toimi ansiokkaasti Pekka Kyläkosken ollessa sen puheenjohtaja vuodesta 1922 aina vuoteen 10.2.1946 asti ja sihteerinäkin 1933-1936 ja Hiltusen poikien urheillessa seuran riveissä. Kyläkosken jälkeen Erkki Itäkylä johti seuraa, mutta Kyläkoski oli vielä myös mukana urheilutoiminnassa.
Kuva on skannattu Kerttu Pollarin mainiosta Innon historiateoksen sivulta 54. Kuvasta löytyvät Lasse Hiltunen ja Hannu Hiltunen. Lasse Hiltunen on kirjoittanut mainitsemaani kirjaan ”Omakohtaisia urheilumuistoja 50 vuoden takaa” Espoossa 26.4.1996. Kannatta lukea hänen kirjoituksensa siitä, miten Into toimi hänen nuoruudessaan.
Tämä kuva on skannattu Kerttu Pollarin mainiosta teoksesta Merikarvian Into ry 1896-1996. Satavuotias ja elämänsä vedossa. Sivulta 137 kuva löytyy. Onko jollakin alkuperäinen kuva olemassa skannausta varten?
Merikarvialaisia nuoria osallistui Helsingin suurkisoihin 1947. Tässä Lauttijärven Lukon, LaLun nuorten kuva.

Matka Helsinkiin kesti härkävaunuissa 14 tuntia Merikarvialta Helsinkiin. Yhteiskoulussa toimi vuodesta 1935 alkaen Merikarvian Retkeilijät kerho, shakkikerho ja teinikunnalla oli paljon puuhaa ja toimintaa. Lauria erityisesti kiinnostaa koululla toimitettu Kevätsäde -lehti, josta Lauri ei ole etsiskelyistään huolimatta löytänyt yhtään kappaletta. Mistähän sen saisi?

Hiltusen pojat kuuluivat Ouran Poikien partiojärjestöön 1944-1949. Ilves vartio oli Erkille, Lasselle ja Hannulle tärkeä puuhasteluryhmä. Vartio kokoontui vielä aikuisikäisinäkin muutaman kerran muistelemaan menneitä partioaikoja, joista vartion jäsen Antti Yli-Knuussi alempana kertoo enemmän.
Ouran Poikia, onko tässä joukossa Hiltusen poikia? Kuva on otettu 1945 1949 partiossa toimineista pojista.
Ilves-vartio kokoontui vielä aikuisiälläkin muistelemaan nuoruutensa partioaikaa Merikarvialle. Tässä Merikarvia lehden kuva ja Lasse Hiltusen teksti vuodelta 1991.
Antti Yli-Knuussi on muistellut Merikarvia seuran sivuilla Ilves-vartiota mm seuraavasti. Vartion johtajana toimi Erkki Hiltunen ja jäseninä Lasse ja Hannu Hiltunen sekä Antti Yli-Knuussi, Anti Särmä ja Simo Rantala. Ilves vartio toimi pääasiassa Mäkivaaran pihapiirissä ja Kosti Kouhilta saadussa tyhjillään olevassa ulkorakennuksessa olevassa patiokolossa, jonka seinällä oli suuri Paavo Nurmen juoksijaprofiili. Ilves vartiolla oli oma lehti, jota toimittivat Hannu ja Lasse. Onko näitä lehtiä vielä tallella?

Tauno isän kuoltua Hiltuset muuttivat Helsinkiin. Antti kertoo edelleen, että Erkistä tuli opettaja, suuren helsinkiläisen koulun rehtori. Erkki kuoli vuonna 1993. Lassesta tuli Pukimo Kuusisen vastuullinen johtaja. Lasse kuoli vuonna 2002. Hannusta tuli mainostoimisto Erva-Latvalan ja Sek’n, joka oli suomalainen mainostoimisto, arvostettu ammattimies. Hannu kuoli 2009. Antti kirjoitti partiotoverista muistokirjoituksen, jossa hän muistelee yhdessä elettyä partioaikaa Merikarvialla. Pertti kuoli vuonna 1996. Tätä kirjoittaessani Raimo elää.

Antti Yli-Knuussi kirjoitti Merikarvia lehteen 2009 Soli sitä aikaa: Ilvesvartio, otsikolla ”Ilves vartio miinus yksi” muistokirjoituksen partioystävästään Hannu Hiltusesta. Hannu kuoli 25.2.2009. Tämä on partiolupaus, ”Lupaan parhaan kykyni mukaan täyttää velvollisuuteni Jumalaa, isänmaata ja kotia kohtaan, auttaa muita ja noudattaa partiolakia”.

Oran Poikien Ilvesvartion kuvassa vuonna 1949 ovat Antti Särmä, Hannu Hiltunen, ”Antti” Erkki Viertola, Lasse Hiltunen, Simo Rantala ja Antti Viertola. Erkki Hiltunen oli vartiojohtaja. Antti toteaa, että partiotoiminta keskittyi Mäkivaaran ympäristöön. Siellä oli tilaa, väljyyttä. Avaraa pihaa reunustivat kolmella sivulla pitkät rakennukset. Piha oli mainio paikka pallopeleille ja heittolajeille. Liiterin luona oli purupohjainen levennys, joka sopi hyppylajeille. Sinne rakennettiin pituus-, kolmiloikka, korkeus ja seiväspaikat. Erkki ja Lasse saivat Kosti Kouhilta luvan tyhjillään olevaan ulkorakennukseen sisustaa pienen tilan, partiokoloksi sitä kutsuimme. Huoneen seinällä oli arvokas juliste: kookas Paavo Nurmen juoksijaprofiili, taustalla maapallo ja teksti Olympiakisat 1940. Luit oikein; Suomelle oli myönnetty kyseiset kisat. Niitähän ei koskaan pidetty. Maamme taisteli olemassaolostaan.

Ilvesvartiolla oli oma lehti, Hannu ja Lasse sitä toimittivat. Valtakunnallinen Partiojärjestö olisi halunnut taltioida julkaisujamme. Lasse ja Hannu kävivät siellä, mutta koimme niin, että se oli ”meidän oma
juttumme”.

Aika kulkee, tilanne muuttui. Tauno Hiltunen, poikien isä kuoli. Perhe muutti Helsinkiin. Erkki ja Simo Rantala siirtyivät opiskelujen pariin, kumpaisestakin tuli opettaja. Lasse oli pukimo Kuusisen vastuullinen päällikkö, Hannu oli mainostoimisto Erva-Latvalan ja Sek’n arvostettu ammattimies.

Helsingin ETY-kokous 1975: Taitaapa olla niin, että valtuuskuntien päämiesten nimikilvissä on Ilvesvartiolaisen kädenjälki. Käännän katseeni tuonne ylös, vai mitä Hannu!
Olen saanut olla saattamassa neljää poisnukkunutta Ilvesvartiolaista: Erkkiä, Lassea ja Anttia ja viimeksi Hannua. Olen tavallaan jättänyt jäähyväiset isoveljille.

Hannu Hiltusen siunaustilaisuudessa musiikin, laulun hoiti oopperakuoron ammattilainen. Hän tuli keskustelemaan kanssani tilaisuudessa luetusta muistokirjoituksestani, halusi kuulla läpi elämän kestäneestä ystävyydestä. Kerroin, miten iltanuotiolla yhteinen hetkemme aina päättyi nuotiolauluumme; ”meill on metsässä nuotiopiiri…”

Hannun siunaustilaisuus jatkui. Ennen siirtymistä tarjoiluun taiteilijamme siirtyi pianon ääreen, kääntyi katsomaan, nyökkäsi ja kohta soi tuttu sävel, meidän nuotiolaulumme! Se toi kunnian poisnukkuneelle, Ilvesvartiolle, eletylle elämälle!

Virpolassa 3.8.2023
Lauri Hakosalo
Ouran Poikien 1950 luvun partiolainen hänkin.

Näin olen saanut koottua Hiltusten Merikarvian aikaisen elämänmakuisen käynnin Merikarvialla, jossa Tauno ja Tyyne saivat täytettyä nuoren avioliittonsa toiveen kouluttaa lapset. Nyt molemmat nukkuvat ikiunta Merikarvian uudella hautausmaalla.

Kuva Taunon ja Tyynen haudalta.
Päivitetty 29.8.2023 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä