Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja
Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Merikarvian työväentaloista

Pärske, Merikarvian työväentaloista

Lauri Hakosalo
Pärske, Merikarvian työväentaloista

Työväentalo ”Torppa” paloi tai poltettiin 27.1.1935. Uusi rakennus päätettiin rakentaa 17.2.1935 samalle paikalle.
Rakennusmestari Frans Friikooli, Vapaatalo, kutsuttiin apuun ja Köörtilästä ostettiin OL. Kansan vanha suolaamo rakennustarpeiksi.
Rakennustyöt urakoi Aapeli Paananen. Arvokas irtaimisto mm. kirjasto ja arkisto paloivat. Omassa uudessa talossa juhlittiin 30 vuotisjuhlaa.

Tälle tontille nykyiselle Kauppatielle rakennettiin vuosikymmenten saatossa kolme työväen taloa.
Kauppatien rakentamisen yhteydessä tontin viimeinen työväentalo purettiin.
Työväentalon palo Ensio Vären kuvaamana. Taustalla oli Jaakko Kankaanpään lyhyttavarakauppa.
Viimeksi tontilla on Valintalon rakennukset.

Eero Erosen ja Aino Arviolan häät juhlittiin torpalla. Taustalla oikealla näkyy Meri-Kinon pääty. Työväentalolla oli oikealla sijainnut talonmiehen asunto, jossa mm Vassan keisarina tunnettu Viljo Salo toimi talonmiehenä. Sittemmin Viljo Salo rakensi Vassan rintamamiestontille talonsa, joka tänäänkin on pystyssä lähellä Merikarvianjokea.

Työväentalo siis purettiin nykyisen Kauppatien rakentamisen yhteydessä. Yhdistys osti 19.7.1978 oman talon Mikko Palomäen perikunnalta uudeksi kokoontumispaikaksi. Siitä on tänään jo luovuttu myymällä se yksityishenkilölle.
Merikarvialla perustettiin ensimmäinen sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys Köörtilän kylään 4.12.1905. Kaksi päivää myöhemmin adventtisunnuntaina Ylikyläkin sai oman Merikarvian työväenyhdistyksen, jonka puheenjohtajaksi valittiin kalastaja Frans Rantanen ja sihteeriksi kunnan monitoimimies kanttori Frans Niklas Santavuori. Merkittävä vaikuttaja oli räätäli ja kunnallismies Vilho Laiho. Harmillista on, että yhdistysten historia on jäänyt hämärän peittoon vuoteen 1930 asti, kun tässä talossa ollut arkisto tuhoutui. 1930-luvulla merkittävä yhdistysmies oli kunnallismies Toivo Kuusinen.
Merikarvian Työväenyhdistys juhli 90 vuoden taivaltaan joulukuussa 1995 Värenmäellä Palomäen kiinteistössään. Juhlapuhujaksi oli saatu kansanedustaja Pirkko Peltomo Porista. Hän korosti vuoden 1905 olleen työväenliikkeessä nopean järjestäytymisen aikaa.
Työnväentalossa pidettiin iltamia ja työläislasten kuusijuhlia, kertoo FT Kaija Tiainen-Anttila 100-vuotisjuhlapuheessaan vuonna 2005. Talo oli Marsin urheiluseuran kotisali. Yhdistyksen alkuajan vaikuttajia olivat Hanna Alho, Valtter Suovikko, Juho Lindell ja Viljo Salo.
Työväenyhdistyksen talo olisi tullut mielestäni säilyttää kulttuurihistoriallisena rakennuksena Ahlströmin koulun tavoin, mutta kaikki hieno ja vanha tuntuu Merikarvialla helposti joutavan pois. Miten mahtanee käydä Merikarvian yhteiskoulun ajan saatossa? Työväentalo jäi osin tien alle 1960-luvulla ja arvokas muistorikas talo purettiin. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kalastaja Frans Rantala ja sihteeriksi kanttori Frans Niklas Santavuori. Perustajajäseniä lienevät olleet Juho Luomanen, Vihtori Niemi, Vilho Laiho ja Niilo Rauhalaakso. Arkistot ja toimintaselosteet tuhoutuivat, joten 1930 luvulle asti tiedot ovat muistitietoja. Torppa paloi tammikuussa 1935, mutta talo päätettiin rakennuttaa uudelleen. Työväenyhdistyksen entisistä jäsenistä on valittu kansanedustajiksi Jussi Fager ja Antti Lastu. Paikkakunnalla toiminut voimistelu- ja urheiluseura Mars toimi työväentalon tiloissa.
Työväenyhdistyksen talossa toimi minun nuoruudessani ”Kino Karhu”- niminen elokuvateatteri jonkin aikaa, joten me kylän nuoret saimme nauttia saman illan aikana, useamman elokuvanäytöksen siirtymällä teatterista toiseen Se oli jo kovin edistyksellistä. Elokuvien välillä söimme Tuomas Toivolan kylänkuuluja isoja hillomunkkeja muistaakseni 20 pennillä kappale vai oliko se enemmän. Varmaa on ainakin se, että hilloa oli munkin sisällä paljon. Tämä kioski oli Merikarvian sotainvalidien yhdistyksen suunnittelema ja toteuttama. Kioskista alkoi saada virvokkeita, nakkeja, karamellejä, tupakkaa ja jopa jäätelöäkin. Myynnistä vastasi aina hymyilevä rouva Saima Toivola. Ajatus kioskista oli lähtenyt Tuomo Toivolasta. Vappuna 1949 kioski avattiin. Rahaa kerättiin sotainvalideille myös tanssituloilla. Yleisön tuki näet alkoi huolestuttavasti vähetä ja siksi oli hankittava uusia tulolähteitä. Avajaistanssit Ylikylän lavalla avattiin 5. ja 6.6.1949. Lava sijaitsi Truttelonkalliolla nykyisen pururadan sisällä aivan liki omakotitaloani. Lavalla lauloi usein vähän aikaa sitten kuollut Erkki Junkkarinen, joka lauloi jo silloin ruusuja hopeamaljassa.

Urheiluseura Marsin voimistelijat Mikko Peltonen, Reino Salo ja Mauno Peltonen. Hieno Marsin urheiluseuran logo näkyy taustalla
Marsin urheilijoita työväentalossa
Kuvassa on ylärivin vasemmalta toinen Kelpo Toivonen, ja neljäs Olli Anttila, oikealla rivin reunassa on Eelis Välimäki.
Kuvassa on myös Anton Viikilä. Solmio kaulassa oleva mies on Valtteri Kalliomäki.
Upea Työväentalon rakennus sijaitsi satamasta tultaessa ennen Meri-Kinon elokuvateatteria. Työväen talossa toimi jonkin aikaa myös Kino Karhu. Merikarvialla toimi saman aikaisesti siis kaksi elokuvateatteria.
Sehän oli suorastaan edistyksellistä aikaa ja toimintaa. Saman päivän aikana sai siis parhaimmillaan katsoa peräti neljä elokuvaa.
Jaskan Meri-Kinon ja Bio Karhun välissä oli maineikas Toivolan kioski, jossa Tuomas myi itse tekemiään paikkakunnan ja laajemminkin kuuluja maukkaita isoja munkkipossuja.
Niitä käytiin kilvan aina ostamassa, kun siirryttiin elokuvateatterista toiseen. Kahden elokuvateatterin toiminta oli 1950 suurta juhlaa.

Työväentalon jälkeen satamaan päin mentäessä oli Veikko Siulon kellosepänliike vuosina 1920-1963. Siulo oli kaupan teon ohessa mainio kansanpelimanni. Hän soitti haitaria saaden useita soittojuhlien palkintoja Satakunnan soittojuhlilla. Sieltä ostin, Lauri Hakosalo, ensimmäisen Atlantic-rannekelloni kesätyöllä ansaituilla rahoilla 1950 luvulla. Siulo kertoi sen olleen salakuljetuskellon, mutta sitä kuulemma ei saanut kenellekään sanoa, mutta nyt se livahti kuitenkin. Siulo oli ilmeisesti kellon ostanut Krookanlahdella puutavaraa lastaamassa olevan saksalaisen aluksen merimieheltä. Veikko Siulon kellosepänliike jäi uuden rantatien oikaisun alle vuonna 1971. Veikko Siulo oli alkuaan Weikko Strandberg, mutta hän suomalaisti ruotsalaisen nimensä. Kellosepän ammatin ohella hän oli taitava hanureiden rakentaja ja korjaaja. Haitareita hän rakensi tiettävästi 25. Onko Merikarvialla vielä yhtään jäljellä? Siulo soitti tansseissa ja hän sai monet pokaalit kansansoittojuhlilla ja laulujuhlilla. Hän kuului Rytmipojat-orkesteriin, jossa myös soittivat merikarvialaiset kauppiaat Veikko Kari viulua ja Väinö Kulosaari rumpuja. Vuosina 1935-1939 Siulo oli työnjohtajana Viipurin ja Kouvolan harmonikkatehtailla saaden siellä hyvän opin hanurin rakentamiseen. Siulo oli monitaitoinen kädellinen mies. Veikko Siulon poika Hannes Siulo valmistui isänsä jalanjälkiä seuraten kellosepäksi saaden opetuksen Sveitsissä.
Vassan asutusalueen tie valmistui vasta varsin myöhään sotien jälkeen, kun rintamamiestalot valmistuivat alueelle. Kotiini Varpolaan ennen Vassan tien valmistumista kuljettiin ns. Koskenkorvan tietä, kutsuttiin myös Truttelintieksi, pitkin, joka kulki Vuoren ja Tähtisen talojen välistä Huhtisen apteekin läheltä alkaen. Paljon myöhemmin rakennettiin nykyinen Ahlaisiin johtava maantie Merikarvianjoen yli johtavine siltoineen, silta valmistui vuonna 1968, Voitto Vuorelan talon kohdalla. Alkuaan ns. Vassan hiekkatie päättyi Kalpakan kallioiden juurelle jatkuen siitä kinttupolkuna mm. yhteiskouluun johtavalle riippusillalle ja tätä ennen Niilo Vesasen asuinrakennukseen. Rintamamiestontit olivat Vassalla Unto Majalla, joka talo purettiin pois tulevan K-Marketin tieltä, Matti Ahdin perikunnalla, jota taloa ei enää ole, tosin vanha talousrakennus on tänäänkin aivan kävelykadun vierellä, Taisto Elovaaralla, nykyinen Toivo Viikilä, Heikki Linjalla, Viljo Salolla (Vanhatalo). Viljo Salpolalla ja Paavo Lehtisellä ( Alitalo) sekä Lauri Alisella, Kauko Källillä ja isälläni Veikko Hakosalolla ( Maissi Koskela), johon alkuperäinen Vassan tie päättyi ja siis jatkui kinttupolulla siitä yli kallioiden.
Lauri Alinen rakensi sitten nelihenkiselle perheelleen kodin Vassalle saamalleen rintamiestontille, jossa se tänäänkin on suvun uuden polven hallussa.
Vassan asutusalue osoittautui melko pian todelliseksi tulvaherkäksi alueeksi juuri keväisin, jolloin vesi ulottui mm. Meri-Kinon tontille saakka sen jopa ympäröiden. Salon, Salpolan, Lehtisen ja Linjan sekä Elovaaran ja Starkin talot jäivät ”ison tulvajärven vangeiksi” karjoineen vielä 1950 luvulla. Tulva usein tuli niin nopeasti, että karja jouduttiin veneellä kuljettamaan turvaan. Onneksi tänään ei tätä ongelmaa juurikaan enää ole johtuen siitä, että joki on kaivettu ja tulvapengerretty.

Aleksander Elo piti kauppaa vuosina 1898-1922 ja Jenny Elo 1922-1945 työväen taloa vastapäätä juuri ennen Louhen taloa. Toiminimi O. Elo, sekatavarakauppa toimi vielä vuonna 1947 Kunnan Kuivan lehti-ilmoituksen perusteella. Sieltä ostin veljeni kanssa äidille perinteiseksi joululahjaksi Miami-käsivoidetta. Kauppa purettiin huutokaupalla rakennukset poisvietäviksi paikallislehden ilmoituksella vuonna 1968. Asuinrakennus, talousrakennus ja aitta hävisivät, kun ne myytiin Tampereella asuvan Heikki Elon toimesta. Ne jäivät osin uuden maantien alueelle. Vanhempi väki saattaa muistaa, että Aleksander Elo osallistui Ahlströmin kansakoulun johtokuntaan aktiivisesti osallistuen.
Sen jälkeen Elon kaupan jälkeen Niilo ja Maija-Liisa Vesasen asuinrakennuksen päädyssä on ollut maitokauppa, jonka perusti Siikaisten Osuusmeijeri silloisen K.A. Louhen talon lännenpuoleiseen päätyhuoneeseen 1920-luvun alussa. Vesasen sisäpihalla oli Kustaa Louhen nahkuri- suutarin verstas. Nykyisin talon omistaa Panamassa asuneen Hellin Shelton-Louhen lapset, jotka varsinkin kesäisin mielellään viihtyvät Merikarvialla. Kustaa Louhi oli aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuja. Erityisesti hän toimi innokkaasti Voimistelu- ja urheiluseura Innon riveissä. Nahkuri Kustaa Louhi teki myös kenkiä. Louhi myi liikkeensä vuonna 1917 tai 1918 Frans Kankaalle. Kangas valmisti itse suurimman osan myymistään kengistä ja hänellä oli apunaan pari suutaria. Vuosisadan vaihteessa oli Ylikylässä toinenkin nahkuri, nimittäin Vesanen, jonka liike sijaitsi kunnanmäellä vähän Orkulan mäen alapuolella. Vesasen liikkeen osti sitten vuoden 1920 tienoilla N.V. Rantala, jolla oli palveluksessaan kaksi nahkuria ja suutari. Tämä kenkäkauppa lopetettiin noin vuonna 1928.
Sen jälkeen samalla puolella Louhen/Vesasen asuinrakennuksen päädyssä oli maitokauppa, jonka perusti Siikaisten Osuusmeijeri silloisen K.A. Louhen talon lännenpuoleiseen päätyhuoneeseen. Vesasen sisäpihalla oli nahkuri -suutarin verstas, joka on tänäänkin paikallaan. Palopäällikkö Frans Peltosen talon päädyssä Louhen taloa vastapäätä oli Eemil Teräksen kauppa, jonka sisääntulo-oven paikka näkyy tänäänkin, kun tarkasti katsoo.
Anja Haapaniemen kukkakaupan takana oli leipomo, jossa tehtiin kotileivonnaisia, hyvin suosittuja ja maukkaita olivatkin. Niitä leipoi Maija Martin apunaan Kaisa Jokinen. Haapaniemen talossa toimi myös Ellen Liutalan parturiliike.
Oikealla satamaan päin mennessä Eloa vastapäätä oli Eemil Teräksen liiketalo, josta tänään muistuttaa nahkuriliikkeen ulko-ovi talon päädyssä. Siinä asui palopäällikkö Peltonen vaimonsa kanssa. Nykyisin talon omistaa Reijo Kuusisen perhe ja talossa asuu vuokralaisia. Teräksen talon jälkeen oli korkea vaaleaksi maalattu kaksikerroksinen talo, Rauha Vuorelan talo, joka on sittemmin purettu. Tässä talossa toimi aikoinaan Vuorelan pyttytehdas, josta Vantaalla asuva Veini Vuorela tietää paljon kertoa. Vihtori Vuorela aloitti kala-astiain valmistuksen. Hän, kuten monet muutkin, sahautti laudat Kalkuttaan sahalla ja jalosti ne siellä puolivalmisteiksi. Kotonaan pirtissä hän perheineen teki puuastioita käsityönä vuosia kokonaan käsityönä. Vuotuinen tuotto oli noin 3.000 kappaletta erikokoisia pyttyjä.
Kränintie alkoi Vuoren ja Huhtisen kohdalta
Truttelintie kulki Veli Vuoren ja Saara Säilännen, myöhemmin Säiläpohja, tänään Osmo ja Eevi Tähtisen talon välitse kohden Kräniä. Kauempana tie ohitti Matti Koskenkorvan talon, josta johtui, että tietä kutsuttiin myös Koskenkorvan tieksi, oikeammin koko tietä kutsuttiin Kränintieksi, joksi myös Varputie tulisi poistaa ja muuttaa. Kränintie kulki Tähtisen ja Majan talojen ohitse kohden Truttelonkalliota, jonka juurella oli Onni Majan asuinrakennus, sijaiten minun nykyisen autotallirakennukseni paikalla. Entistä Majan taloa, nykyisin sen paikalla on Pasi Kosken omakotitalo, kutsuttiin leikkisesti Päämajaksi. Majassa oli paljon poikia, lähes kaikki merimiehiä isänsä tavoin.
Truttelonkalliolla oli aikoinaan Kalpakan nimellä tunnettu tanssilava, josta olen jo aiemmin kertonutkin. Oikeat Kalpakan kalliot tosin olivat joen varrella yhteiskoulua vastapäätä.
Karhun verstaan takana sijaitsi Nojomaan talo, entinen Murto, nykyisen Saalemin paikalla.
Aarne Nojomaa oli taitava käsityömestari ja Aini Nojomaa ryijynkutojamestari. 1960-luvulla oli tapana kutoa paljon kauniita ryijyjä. Satakunnan museossa on Aini Nojomaan kutoma Tulenliekki, isokokonainen penkkiryijy. Aini Nojomaa todennäköisesti kutoi USA:n presidentti Hooverille Merikarvian ryijyn. Tässä talossa asuivat myös Karhut aikanaan.
Nojomaan takana oli Viikilän talo, nykyisin Veli-Erkki ja Ulla Miettusen koti, jossa mm. Heikki Viikilän perhe asui jonkin aikaa. Muistan kun siinä talossa asui merkillinen mies Antti Viiala. Antti asui monessa muussakin paikassa. Hän asui jonkin aikaa Nojomaan talossa ja Onni Majan talossa. Hän oli kulkukauppias. Osti ja myi mm. Kristiinan markkinoilta ostamiaan tuotteita. Huhtisen Paavon renkinä Antti oli pitkään. Paavo arveli Antin olevan jo kansaneläkeiässä ja ryhtyi sitä Antilta peräämään. Kun asia ei alkanut selvitä, Paavo laittoi kyselyn kansaneläkelaitokselle. Sai vastauksen, ettei Suomessa edes ole elossa sen nimistä miestä. Vähitellen selvisi, että Antti oli kotoisin Viialan pitäjästä ja että hän oli karannut vaimoltaan tämän Anttia moittiessa. Antti oli jättänyt oikean nimen pois käytöstä kutsuen itseään vain Viialan Antiksi. Antti sai eläkkeen ja tutustui aikuiseen poikaansa.
Nykyisen Jofage Ky:n omistaman teollisuustilan alueella toimi Laitosto Oy, joka perustettiin sodan jälkeen ja sen tilat valmistuivat vuoden 1945 lopulla. Toiminta alkoi keväällä 1946. Hankkeen perustaja oli silloisen ajan merikarvialainen puuhamies B.E. Erkkilä, josta kerroin jo Hattu Erkkilän talon yhteydessä. Muita Laitoston puuhamiehiä olivat Aarne Nojomaa ja Paavo Huhtinen. Laitosto Oy valmisti ovia, ikkunoita ja huonekaluja. Tehtaan käyttövoimana oli sähkövoima. Tuotteet menivät kunnan ulkopuolelle, mutta mm. Ensio Vären uuden myymälän kalusto hankittiin kokonaan Laitosto Oy:ltä. Laitos Oy valmisti Inarin terveystaloon ovet ja ikkunat. Rovaniemen jälleenrakentamiseen hankittiin paljon kalustoa sanotusta tehtaasta. Sivutyönä siellä valmistui Lars Ingströmin ja Heikki Huhtisen toimesta kaunis norjalaismallinen kutteri. Matti Liutalan omistama Merikarvian Puutuote Oy toimi tiloissa 1950-1960 luvun vaihteessa.
Merikarvia lehti kertoo vuonna 1950, että Laitos Oy on myyty tehtaineen ja koneistoineen. Koneet myytiin 540.000 mk:lla ja kaksikerroksinen tehdasrakennus 550.000 mk:lla metsänhoitaja Lars Ingströmille.

Kalpakan tanssilava
Heikki Hakosalon piirroskuva Kalpakan lavasta:
Tanssiorkesterina musisoi Kalpakassa mm Neliapila-yhtye. Lavalla lauloi usein Erkki Junkkarinen, joka esitti jo silloin ruusuja hopeamaljassa. Silloinen tanssilava sijaitsi nykyisen frisbee- radan kolmannen heittokehän läheisyydessä. Vuonna 1947 lavalla pidettiin iltamat 27 kertaa. Vielä 1950 tansseja oli 30 kertaa. Kalpakan lavan purkutalkoot pidettiin 26.10.1952. Tänään vain muistot ovat kalliopohjan päällä.
Valitettavasti yhtään valokuvaa tästä tanssipaikasta ei ole löydetty.

Kalpakan lavalla oli monia rakennuksia, tärkein tietysti itse tanssilava, jota ei ollut katettu. Niinpä se oli säille altis. Orkesteri soitti soittokatoksessa, jossa oli myös gramofoni musiikkia tuottamassa.
Veikko Hakosalon rintamamiestalo sijaitsi aivan lavan kohdalla muutaman sadan metrin päässä mäen alapuolella, niin että talon yläikkunat olivat lavan tasalla. Musiikki kuului hyvin sisälle saakka. Tanssien jälkeisenä aamuna Hakosalon kaksospojat keräsivät nelikon koppaan alueelta löytyvät viinapullot hyötykäyttöön mustaviinimarjamehun säilömiseen. Pulloja oli yllättävän paljon. Muutaman kerran pojat löysivät kukkaroita, joissa yleensä oli viiden markan raha – se riitti ilmeisesti tanssiaisiin osallistuvalle juuri ja juuri kioskiostoksiin. Suuret rahamäärät jäivät löytymättä. Hakosalon marjapensaiden vieressä usea väsynyt tanssija löysi hetken nukkumapaikan. Soli sitä aikaa...
Tanssilava päätettiin hankkia 26.3.1947 tehdyllä päätöksellä. Lava rakennettiin Truttelonkalliolle, aivan nykyisen pururadan sisäpuolelle Matti Koskenkorvalta 20 vuodeksi vuokratulle maalle 1.000 markan vuokrahinnalla. Avajaistanssit Ylikylän lavalla pidettiin 8.6.1949. Lavan lienee omistanut paikkakunnan sotainvalidien yhdistys.
Onko jollakin kuvia, kun Vassa tulvii? Minulla on, mutta kaipaan vielä hyviä kuvia mm, kun karjaa kuljetetaan pois turvaan esimerkiksi Viljo Salon navetasta veneillä ja koko Vassan alue on veden peittämä.
Myös Kalpakan tanssikuvia odottelen, kyllä niitä varmasti jollakin on?

Päivitetty 28.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä