Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä

Merikarvia-Siikainen lehti 1945

Aloitetaan kouluasialla:

Peipun kansakoulun rakennustyömaan työn valvojalle J. Suvannolle valtuusto päätti maksaa palkkaa 14 mk tunnilta ja 8 tunnin päivältä 12 mk tunnilta. Samoin rakennusmestari H. Lehtoselle maksettiin 200 mk työmaalla käynnistä matkakuluineen.

Porin piirin kansakoulujen tarkastajan ja Pohjarannan koulun johtokunnan kirjelmät käsitteli valtuusto tammikuussa 1945. Ne koskivat Pohjarannan koulun muuttamista täydelliseksi kansakouluksi vuoden 1945 alusta lähtien. Todettiin, että Pohjarannan kouluun kuuluu ainakin 10 Riispyyn koulupiirin oppilasta, vaikka Riispyyn koulussa on tilaa. Asia raukesi vielä tässä vaiheessa mm siksi, ettei vielä ollut selvyyttä siitä, mihin Pohjarannan koulu sijoitetaan. Myös Lankosken koulun muuttamiseksi täydelliseksi kouluksi keskusteltiin ja päätettiin valtuustolle hankkia johtokunnan lausunto mm siitä, onko Lankoskella saatavissa huoneisto erityistä alakoulua ja opettajan asuntoa varten.

Valtuusto hylkäsi kunnan koulujen luovuttamisen puolueiden käyttöön vaalitaistelun aikana.

Merikarvian yhteiskoulun vanhempainneuvoston puheenjohtaja Hanna Alho, yhteiskoulun johtokunnan puheenjohtaja kirkkoherra V.E. Raitala ja yhteiskoulun opettajakunnan puolesta rehtori Leila Säynäjärvi 18.1.1945 esittivät vetoomuksensa, että sodan nyt päättyessä on odotettavissa yleinen tapojen höltyminen ja kurittomuus varsinkin nuorison keskuudessa, että koululaiset eivät saa ilman vanhempiaan liikkua ulkona klo 21.30 jälkeen muuta kuin ehdottoman pakottavasta syystä eivätkä saa käydä tilaisuuksissa, joissa on yksinomaan tanssia.

Merikarvian yhteiskoulun toverikunta, johon kuuluvat IV ja V luokan oppilaat, järjesti oppilaiden vanhemmille ja holhoojille konventin, johon kutsuvieraat runsain joukoin osallistuivat. Jussi Pitkäranta esitti tilaisuuden alkusoiton ja Olavi Lähteenmäki puhui tervehdyssanat. Musiikkiesityksiä esittivät illan aikana Raili Salmela ja Aira Tuppurainen, Sinikka Anttila ja Maija-Liisa Lehtimäki. Judit Lehtonen esitti runon. Merikarvian koulu saavutti koko maata koskevassa talkoosahrakilpailussa neljännen sijan pistemäärällä 2.273. Rautalammin keskikoulu voitti. Yhteiskoulu sijoittui 14. sijalle ns. säästämiskilpailussa, johon osallistui kaikkiaan 132 koulua.

Valittiin yhteiskoulun vanhempainneuvostoon valtuustossa seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi Hanna Alho, Signe Itäkylä, Martta Pitkäranta, F.J. Viertomaa ja J. Kalliomäki.

Mikä on Ahjola ja missä se sijaitsee?
Ahjola on yhteiskoulun tontti!

Merikarvialla toimi ns. yhteiskoulun ompeluseura, millä varoilla ostettiin oppikirjoja vapaaoppilaille.

Merikarvian yhteiskoulun johtajaksi koulun johtokunta valitsi maisteri Leila Säynäjärven. kesäkuussa 1945.


Merikarvian yhteiskoulussa oli vuonna 1945 156 oppilasta. Päästötodistuksen saivat: Sinikka Anttila, Olavi Asmala, Onni Koivumäki, Jouko Källi, Maija-Liisa Lehtimäki, Olavi Lähdesmäki, Aura Lähteenmäki, Kaisa Mikkola, Hilkka Nevala, Kalevi Purosalo, Inkeri Pöntynen, Annikki Rantatie, Raili Salmela, Aira Tuppurainen ja Matti Uusitalo.

Merikarvian yhteiskoulun 25-vuotisjuhlat pidettiin 14.10.1945 jumalanpalveluksella kirkossa kello 10. Kirkkokorvike nautittiin yhteiskoululla ja sen jälkeen oli arvokas ohjelmallinen juhla, jota seurasi juhlapäivällinen seurojentalossa vapaan sanan äärellä.

Merikarvia yhteiskoulun perustamisen alkutaival:

15.2.1920 parikymmentä asianharrastajaa, jotka tajusivat paikkakunnan oman yhteiskoulun saannin merkityksen, kokoontuivat apteekkari A. Huhtisen luokse. Asiasta keskusteltiin ja harkittiin eri mahdollisuuksia koulun perustamiseksi. Päätettiin perustaa Merikarvialle 5-luokkainen keskikoulu, jonka tuli alkaa seuraavana syksynä eli syksyllä 1920 kaksiluokkaisena. Koulun menot jaetaan oppilaiden lukumäärän mukaan lasten vanhempien suoritettaviksi. Lahjoituksia toivottiin saatavan koulun hyväksi ja vähävaraisille suunniteltiin myönnettäviksi alennusta, jos varat sen vain sallivat.
Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin seuraavat erikoisesti asian hyväksi toimineet henkilöt: apteekkari August Huhtinen valittiin puheenjohtajaksi ja sihteeriksi tuli opettaja Akseli Hakosalo, ja jäseniksi maanviljelijä F. Kouhi, isännöitsijä V. Merikallio, maanviljelijä E. Österby, rouvat Olga Virtapuro, Vieno Poijärvi ja Betty Snellman sekä hieman myöhemmin rouva Laura Huhtinen, tohtorinna Liisa Mikkonen, maanviljelijä J.O. Rikalainen ja insinööri T. Poijärvi.

Koulu alkoi vuokrahuoneistossa rouva Cajanderin talossa. Koulukalusto oli puutteellista, vain aivan välttämätön saatiin hankituksi. Mutta alkuun ja toimeen oli tartuttu. Pääomaa oli 4.737,30 mk, joka pääosin oli kerätty iltamatuotoilla. Oppilaita oli 37, joista 20 ensimmäisellä luokalla ja 17 toisella luokalla. Alku oli siksikin hankalaa, ettei valtionapua heti saatu eräiden muotovirheiden vuoksi. Koulun talous olikin kovilla jo vuonna 1922, tosiasiassa lähes kestämätön. Niinpä kannatusyhdistyksen kokouksessa koulu jo päätettiin lopettaa. Mutta muutamat tarmokkaat naiset alkoivat taistella koulun puolesta. Heistä mainittakoon erityisesti neiti Mannerheimo, sittemmin Hakasalo, emäntä Järvisalo, rouvat Virtapuro ja Poijärvi sekä koulun johtajatar neiti Koura. Koulun toiminta jatkui keräyksen ja hankitun lainan turvin. Lukukausimaksu oli 400 mk.
Syksyllä 1922 toimi jo koulun neljäskin luokka.

Liikemies Viikilältä vuokrattiin Impivaaran talo koulua varten. Koulu toimikin siellä seuraavat viisi vuotta. Valtionapuakin jo hieman saatiin.

Ruvettiin suunnittelemaan omaa koulurakennusta. Merikarvian kunta jo lahjoitti vuonna 1923 yhteiskoulua varten Alakylän kylässä sijaitsevan Erkkilän tilasta yhden hehtaarin tontin. Rahataloudelliset vaikeudet estivät koulurakentamista. Välillä jo ajateltiin kouluksi jopa kunnantaloa. Kunta myi entisen kunnalliskodin tontin koululle 40 000 mk kauppahinnasta, jota summaa ei tarvinnut maksaa, joten kyseessä oli oikeammin lahjoitus.

Sinne perustetun perusteellisesti korjatun koulutalon vihkiäisiä vietettiin 30.10.1927. Koulu sijaitsi Alakylän ja Ylikylän puolivälissä joen rannalla. Se oli aurinkoinen ja terveellinen ympäristöltään. Peruskorjausta varten otettiin 60.000 mk laina. Koulun oppilasmäärä ei noussut vielä sataan oppilaaseen, mikä oli valtionavun edellytys, mutta aika ajoin kuitenkin erikoishakemuksella valtionapua saatiin.

Keväällä 1933 koulu muutettiin 4-luokkaiseksi kouluksi. Syksyllä 1933 ei saatu valtionapua koululle. Lisäksi koulun 60.000 mk laina sanottiin irti mm parin takaajan kuolemasta johtuen. Koulun lopettaminen oli jälleen tapetilla
.
Johtokunnan puheenjohtaja insinööri T. Lindströmin johdolla koulun johtokunta perusti Merikarvian Yhteiskoulu Osakeyhtiön vuonna 1934. Sen puitteissa arveltiin voitavan paremmin ajaa koulun asioita. Vanha koulumuoto 5-luokkainen koulumuoto palautettiin. Uusi koulu rakennettiin ja vuoden 1937 alusta alettiin koulutyö uudessa koulussa. Koukun rakennustyön urakoitsijan oli rakennusmestari F. Vapaatalo. Valtionapua saatiin luokkaa kohden vuodessa 41.000 mk ja vuodesta 1944 60.000 mk.

Merikarvia yhteiskoulun oppilasluetteloon ensimmäisen 25 vuoden aikana on kirjattu 777 oppilasta ja 287 on saanut päästötodistuksen, Opettajia on vuoteen 1945 mennessä ollut 90 väliaikaiset ja sijaiset mukaan luettuna. Johtajana on ollut Anna Koura 8 vuotta, maisteri Artturi Rinne, Väinö Lunnasvaara, Ilmari Nieminen, Eero Kaikkonen, Leila Säynäjärvi, sittemmin 2018 totean Kaija Tiainen-Anttila ja Pasi Koski.

Koulun johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet apteekkari ja rouva Huhtinen, rovasti Wegelius, nimismies Kailimo, insinööri T. Poijärvi, maanviljelijä F. Kouhi, nimismies E. Kalkas, pastori U. Halmesmaa, insinööri T. Lindström ja rovasti V.E. Raitala.

Merikarvian Yhteiskoulu oy:n johtokunnan kertomuksesta lukuvuodelta 1944-1945 selviää mm, että valtionapua se sai 69.000 mk luokkaa kohden. Merikarvian kunta avusti koulua 20.000 mk ja Merikarvian Sähkö antamalla 200 kw ilmaista sähköä. Koululle annettiin 21.430 mk, jonka korot on käytettävä koulun urheilun tukemiseen. Oppilasmaksut korotettiin 1.600 mk oppilaalta. Koulun vanhempainneuvoston puheenjohtajana oli Hanna Alho, varapuheenjohtajana oli Martta Pitkäranta ja jäseninä Signe Itäkylä, työmies Juho Kalliomäki ja maanviljelijä F.J. Viertomaa. Koulun johtokuntaan ovat vuonna 1945 kuuluneet rovasti Raitala, puheenjohtajana, varapuheenjohtajana Katri Hakasalo, taloudenhoitajana Hilakari, K. Häyrinen, Hanna Alho, N. Ylipaasto ja Leila Säynäjärvi sihteerinä. Varajäseninä ovat olleet V. Ojala, Oskari Pitkäranta ja Ottilia Rantamäki. Rafael Helanko jätti koulun ja hänen tilalleen valittiin ylioppilas Kerttu Lehtonen. Oppilasluku oli 154 syyslukukauden alkaessa vuonna 1945.
Koulun tulo ja menoarvio päättyi 566.735,60 mk. Tuloista valtiolta saatiin 406.601 mk, oppilasmaksuista 106.075 mk, kunnalta 20.000 mk, lahjoitus sk:lta 21.430,20 mk, korkotuloja 1.446,50 mk ja vuokratuloja 1.000 mk vahtimestarin luontoiseduista 10.182,90 mk.

Hilma Vaihinen:
Merikarvian yhteiskoulu 25 vuotias

Koululinna, tiedon paja,
ihmishengen kasvattaja,
vuosisataa neljänneksen
täytti- hyvän kasvatuksen
nuorisolle antoi.

Hankalata alku oli,
moni este vastaan tuli.
Mutta usko, toimi voitti
parempi taas aika koitti.
Koulu, vaikka kuolla uhkas,
ehompana virkos.

Hyvät saatiin opettajat,
todelliset kasvattajat.
Koulunsa parasta he haki,
oli heille pyhä laki
olla oppahana nuorten
halki vastuksien vuorten.

Moni tänne saapui, lähti,
moni sammui johtotähti
tämän koulun taipaleella.
Mutta uusi syttyi taasen,
omaksensa koulu saa sen.
Taas on kaikki hyvin.-

Kasvateista monta sataa
kulkee tätä aja rataa,
elon virran myötä.
Mutta kaikki heistä varmaan
muistaa tämän koulun armaan
siunaten sen työtä.
- - -
Niin monelle tää koulutalo
on myrskyssä ollut majakkavalo
tienviitta elämän tiellä.
On kätkenyt syömmeen kultaisen jyvän
on vaatinut taistoon puolesta hyvän
kun kuljimme kaukana siellä.

Niin monet muistot mielehemme
sä kätkit, koulu lapsuutemme
kun elon lähdimme teille.
Sun muistos estävi eksymästä,
me kilvan kiitämme sua tästä.
Niin paljon annoit sä meille.

Kun kuljen polkuja maailman
niin usein kaihoten totean:
näistä kaikista teistä kaunein tie
mun lapsuusaikani koulutie.

Nyt levätköön siunaus
yli tään majan,
yli kasvatettavan,
kasvattajan.
Ja saakoon koulumme
kauan jatkaa
ja nuorille viittoa
elämän matkaa.
Se olkoon antajan hyvän ja jalon.
Se olkoon tyyssija totuuden, valon,
tää kallis, kultainen koulu.

Merikarvian yhteiskoulun 25- vuotisjuhla aloitettiin juhla-asuisessa kirkossa, jossa runsaan yleisön läsnä ollessa avustajavoimin suoritettiin vaikuttava juhlajumalanpalvelus. Koulussa tarjottiin juhlakorviketta. Luokkatoverit eri vuosilta tapasivat toisiaan ja puheensorina oli sen mukaista. Päiväjuhlassa taiteilija Kalijärvi soitti alkusoiton, jota seurasi rovasti Raitalan tervehdyspuhe. Vaihisen johdolla sekakuoro esiintyi. Maisteri Leila Säynäjärvi esitti koulun historiikin. Tohtorin rouva Aila Itäkylä lauloi. Aihe Lastu lausui Hilma Vaihisen runon. Mieskuoro Reino Rannikon johdolla lauloi. Juhlapuheen piti lehtori S. Nieminen, koulun entisiä johtajia. Kahden upseerin, koulun entisiä oppilaita läsnä ollessa kunniavartiossa paljastettiin sankarivainajien muistolaatta. Sen olivat koululle lahjoittaneet koulun entiset oppilaat. Majuri Lehtisaari, koulun entinen oppilas piti puheen. Taulussa on 26 entisen oppilaan nimet. Juhlapäivälliset alkoivat kello 18 Seurojentalossa. Päivällisvieraita oli yli 200. Paljon varsinkin lauluohjelmaa esitettiin, ja puheita pidettiin. Koulun stipendirahastoonkin jäi muistotaulurahasta 595,30 mk. Sylvi Kause lahjoitti 1.000 mk ja rouva Melart lahjoitti tyttöjen hiihtokilpailuun kiertopalkinnon.

Lauri Aalto
Muistatko Impivaaran?

Vuosien 1922-1927 luokalle riimitti entinen ”professori”.

Vain hieman syrjässä valtateistä
oli koulutalomme Impivaara.
Sen monet polut täyttyivät meistä.,
ja sen lähellä jokainen polunhaara
tuo mieleen muistoja hyvästeistä.
Ja monet vanhatkin salaisuudet ovat
nyt taas aivan uudet.
- Vieläkö muistat? – Vielähän toki.

Nämä sanat ovat tuttuja tavatessa.
Joku iloja muistaa, joku sydän koki
ensi surunsa suloisen nuoruudessa.
Oli jollekin koulumme kohtalokin,
joka taivallustamme johti
omaa onnea kohti.
Lyhyt nuoruus on, lyhyt elomme kaari.
sen arki on pitkä ja juhlaa vähän.
On Impivaara kuin vehmaa saari,
johon käymme kuin nuoruuden pyhimpähän.
Te, kahdeksan Neittä ja professorivaari.
Niin, kaikki me muistamme varmaan
omaan luokkamme pienen ja armaan.

Katri Rikalaisen puhe yhteiskoulun 25 -vuotisjuhlassa.

Tahdon yhteiskoulun vanhimpana oppilaana lausua julki ensimmäisten V-luokkalaisten sydämelliset onnitteluni juhlapäivän johdosta ja toivottaa koululle siunauksellista tulevaisuutta. Me oppilaat, jotka hajauduimme omille aloillemme, muodostamme pienen renkaan Suomen kulttuurityössä. Kiitämme opettajiamme, jotka vaikeissa oloissa tekivät suurenmoista työtä. Kiitämme opettaja Anna Kouraa, ensimmäistä johtajaa - hän on koulun sydän ja sielu.
Hänen luja, lempeä ja alati hellittämätön opettajaotteensa on luonut tämän koulun perustan.
Sieluumme painui lähtemättömästi ajatus:” Ensin on työ ja sitten huvi. Laiskalla ja huolimattomalla ei ole työiloa. Apteekkari ja rouva Huhtinen olivat kuin koulumme isä ja äiti. Monesti he kutsuivat koko yhteiskoulun opettajat ja oppilaat heidän vieraanvaraiseen kotiinsa nauttimaan herkullisista talon antimista. He järjestivät vielä moottorivenematkankin heidän huvilalleen ja monenlaista muuta.

Kiitos tui myös koulun nykyisille opettajille ja oppilaille, jotka olivat järjestäneet mahtavan juhlan koululle.

Valtuusto velvoitti 26.5.1945 Alakylän kansakoulun johtokunnan kiireellisesti vuokraamaan opettaja J.V. Koivistolle kuluvan kesän ajaksi häneltä puuttuva viljelysmaa ja laidunmaa. Samalla johtokunta määrättiin tiedustelemaan, mistä saataisiin puuttuva viljelysmaa Koivistolle. Koska opettaja Koivisto koko täällä oloaikansa on kuntaa vastaan riidellyt ja aiheuuttanut toimenpiteillään, että johtokunnan jäsenet alituisesti eroavat, valtuusto päätti opetusministeriöön lähettää lähetystön anomaan opettaja Koivistolle siirtoa johonkin muuhun pitäjään opettajaksi. Lähetystöön valittiin J.H. Mäkipuro ja F.J. Viertomaa. Hyväksyttiin, että Peipun koulu rakennetaan valmiiksi vasta 18.6.1946 mennessä. Valtuusto päätti jättää ilmoittamatta Merikarvia-Siikainen lehdessä siitä syystä, että lehti oli julkaissut opettaja Koiviston kirjoituksen. Eri mieltä olivat kuitenkin puheenjohtaja Pekka Kyläkoski ja opettaja L. Appelö.

Opettaja Koiviston ja Merikarvian kunnanvaltuuston skismaa ratkaistiin Ylikylän kansakoululla, jossa puhetta johti Porin piirin kansakoulutarkastaja. Todettiin, ettei opettaja Koivisto ollut tehnyt minkäänlaista virkavirhettä.


Yhdistyksistä:

Merikarvian Nuorisoseuran vuosikokouksessa helmikuussa 1945 Ylikylän kansakoululla avasi puheenjohtaja U.A. Näsi, joka totesi seuran toiminnan olleen viime aikoina laimeaa rajoittuen ainoastaan kuorotoimintaan. Kun suojeluskunta, lottajärjestö ja aseveliyhdistys on lopetettu, niin nuorisoseuralle avautuu uusia mahdollisuuksia monipuoliseen toimimiseen. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen U.A. Näsi, sihteeriksi Saara Säilänne, taloudenhoitajaksi Gunnar Häyrinen ja jäseniksi Heikki Vaihinen, Erkki Salminen, Paavo Huhtinen ja Senja Kouhi. Tilintarkastajiksi valittiin Pekka Kyläkoski ja Irene Alho ja varalle Aarne Uusitalo ja Viljo Kurki. Keskusteltiin Seuraintalon vuokrasta ja näytelmäharrastuksen elvyttämisestä. Toivottiin nuorisoseuratyön elpyvän paikkakunnalla.

Merikarvian Jokikalastusyhdistyksen vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Hemminki Hakasalo. Kalastuslankoja yhdistyksen jäsenille hankkimaan valtuutettiin toimikunta, johon valittiin E. Peltonen, U. Peltomäki, Julle Viertola ja Hemminki Hakasalo. Jäsenkerääjäksi valittiin U. Kallio. Kalastuskaitsijoiksi valittiin useita henkilöitä: Jalmari Etelä, Frans Lanne, Matti Aivelo, Lauri Laine Uuno Peltonen, Juho Äännevaara, Jonne Viljanen, Eero Peltonen, Heikki Linja, Fredrik Lähdekorpi, Selmi Leppänen ja Juho Niittyniemi.


Merikarvian Marttayhdistyksen vuosikokous pidettiin 20.2.1945 Ahlströmin koululla. Valittiin 2-vuotinen johtokunta, jonka puheenjohtajaksi tuli Ines Tommila, varapuheenjohtajaksi Anni Raitala ja jäseniksi Helli Ojala, Aali Rikalainen, Jenny Hurtola ja Ebba Carlsson ja varalle Suoma Lehtinen ja maisteri Pirkko Rusila. Pastorinrouva Anttila lupautui harjoittamaan laulutaitoisia marttoja kuorotoimintaa varten. Harjoitukset pidetään Sataman koululla. Pikku Martoille järjestetään näyttelijäin koulu Sataman koululla. Tätä toimintaa johtaa maisteri Rusila.

Merikarvian ja Siikaisten hevosmiehet kokoontuivat Tuorilassa Krinnilän talossa perustamaan 4.3.1945 oriyhdistys ja tehdään päätös oriin ostamisesta uudelle yhdistykselle. Hevoskasvatuksen edistämiseen tällä pyritään. Yli 30 hevosenomistajaa saapuikin Krinnilään uutta yhdistystä perustamaan. Yhdistys sai nimekseen Merikarvia-Siikaisten Oriyhdistys ja sen kotipaikaksi tuli Merikarvia. Kertakaikkinen jäsenmaksu oli 500 mk. Johtokuntaan valittiin Lauri Anttila, Vihtori Ylineva, Aapeli Grahn ja Janne Uusitalo sekä varalle Heimo Vuorela ja Jalmari Vaajasaari. Päätettiin ostaa ori, jota varten kerättiin jäseneltä 3.000 mk ja loput ostohinnasta maksettiin pankkilainalla.
Päätettiin, että yhdistykseen saa kuulua enintään 70 jäsentä.
Oriyhdistys hankki astutukseen Turun orinäyttelyssä vuonna 1944 loistavilla arvosteluilla työhevoskantakirjaan merkityn, harvinaisen vankan 5-vuotiaan II palkinnon oriin NIPA 4319.


Ouran Pojat alkaa jälleen toimintansa. Todettiin Merikarvialle perustetun heti talvisodan jälkeen Ouran Pojat -niminen partiopoikalippukunta, joka nukahti melkein heti johtajien joutuessa sotaan. Partiotyö aloitettiin uudestaan maaliskuussa 1945. Kuten aikaisemminkin alkusysäys tähän tuli yhteiskoulusta, mutta siihen saattoi liittyä kaikki paikkakunnan pojat. Muistutettiin siitä, että jo vuonna 1917 Merikarvialla toimi Merenpojat niminen lippukunta. Lippukunnanjohtajaksi valittiin Rafael Helanko ja apulaisena hänellä oli Kauko Puonti.

Maaliskuussa 1945 Ouran Poikien lippukunnassa oli käynnissä vartiojohtajakurssi, jonka tarkoituksena oli perehdyttää vartiojohtajat tehtäviinsä ja opettaa heille III luokan merkkivaatimukset. Samanaikaisesti he puolestaan opettivat niitä vartionsa pojille. Vartio on lippukunnan ydin. Se on 6-8 pojan muodostama ryhmä, jota johtaa vartiojohtaja apulaisensa kanssa.
Vartio kokoontuu kerran viikossa vartioiltaan yhdessä puuhastamaan. Vartion ohjeena on partiolaki, mutta tärkeintä on hyvä vartiohenki. Yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta on tärkeä ohjenuora. Kolmen kuukauden alokasaika ja III luokan merkkisuoritukset ovat perusta, jonka jälkeen pojista tulee partiolaisia ja he saavat tehdä partiolupauksensa: ”Lupaan parhaan kykyni mukaan täyttää velvollisuuteni Jumalaa ja isänmaata kohtaan, auttaa muita ja totella partiolakia”.

Ouran Pojat kilpailivat 11.5.1945 maastojuoksussa, johon osallistuivat lippukunnan vartioiden jäsenet. Matkana oli 2 km murtomaajuoksu, johon kuului myös kuljetun matkan arviointi. Tulokset olivat seuraavanlaiset: 1. Ilves-vartio 2. Haahka-vartio. 3. Kotka-vartio ja 4. Norsu-vartio. Arviointitehtävät ratkaisivat lopputulokset. Henkilökohtaisesti parhaat olivat: Kauko Mäki ja Matti Lähteenmäki. Sitten olivat Hannu Hiltunen, Finn Malmgren, Erkki Esko, Martti Bister ja Rauno Bister, Onni Katajainen, Erkki Viertola, Antti Särmä, Simo Rantala ja Arvo Salo.
Parhaat juoksijat olivat Lasse Hiltunen, Matti Lähteenmäki, Hannu Hiltunen ja Arvo Salo. Arviointitehtävässä parhaiten onnistuivat Kauko Mäki, Matti Lähteenmäki ja Martti Bister.
Nimiluettelosta selviää osa tuon ajan toimivia partiolaisia.

Ouran Poikien suunnistuskilpailut pidettiin toukokuussa 1945 reitin ollessa vajaa kaksi kilometriä, joissa oli kolme rastia. Rasteilla tehtiin erilaisia tehtäviä kuten välimatkan arviointia ja nuotiontekoa. Vartiosta osallistui kolme partiolaista kisaan. Voittajaksi tuli Ilves-vartio, toinen Haahka-vartio, kolmas Karhu ja Norsu-vartiot ja sitten Kotka-vartio.

Ouran Pojat lippukunnan pojista III luokan merkin suorittivat ja antoivat 25.5.1945 partiolupauksensa lippukunnan iltanuotiolla seuraavat partiolaiset: Simo Rantala, Heikki Laitosalmi, Onni Katajainen, Martti Bister, Kyösti Kärkkäinen, Finn Malmgren, Mikko Varsamäki, Erkki Hakasalo, Arvo Salo, Antti Lehtonen, Antti Särme, Hannu Hiltunen, Antti Viertola, Henry Raunela, Aimo Kunnasmaa, Nils-Erik Nummelin ja Eelis Lemmenranta.

Kouluhallitus nimitti filosofiankandidaatti Rafael Helangon Turun Suomalaisen lyseon luonnonhistorian ja maatieteen vanhemman lehtorin virkaan 1.9.1945.

Ouran Poikien ensimmäinen kesäleiri pidettiin heinäkuussa 1945. Yli kymmenen partiopoikaa kokoontui Kallioluotoon viettämään kolme päivää luonnon helmassa.
Heti ensimmäisenä päivänä saatiin tutustua harvinaiseen luonnonilmiöön, nimittäin auringonpimennykseen. Kaikki vartiot laittoivat itselleen ruoat. Iltanuotio oli leirin kohokohta.
Viimeisellä iltanuotiolla Ouran lippukunnanjohtaja Rafael Helanko luovutti tehtävät pastori Teuvo Innolalle.

Ouran Pojat perustivat uuden osaston Peippuun. Opettaja Eskola järjesti Peippuun poikien kesäleirin.

29.8.1945 kokoontui Ouran Pojat lippukunta jättämään jäähyväiset lippukunnan perustajajohtajalle, maisteri Rafael Helangolle, joka siirtyi uuteen virkaansa Turun suomalaiseen lyseoon luonnontieteen ja maantiedon opettajaksi. Helangon ansiota on ollut, että Merenpoikien vuosilta 1917-1927 jättämät perinteet siirtyivät uudelle partiopolvelle vaalittaviksi. Tilaisuus päättyi veljesketjuun ja loppulauluun ja Herran siunaukseen.

Muistotaulu yhteiskouluun

Maaliskuussa keskusteltiin koulun 25-vuotisjuhlan järjestämisestä. Rehtori Säynäjärvi otti keskusteluun, miten koulun parhaiten kunnioitettaisiin koulun sankarivainajien muistoa. Hän toivoi, että joku 25 -vuotisjuhlan yhteydessä lahjoittaisi koululle sankarivainajien muistotaulun.


Yleistä asiaa Merikarvialta paikallislehden kertomana:

Merikarvialla koottiin verotuksella 2.910.104,75 mk, jolloin menot olivat 6.550.591 mk ja tulot 3.640,486,24 mk. Opetus- ja valistustoimeen käytettiin menoina 2.386.642 mk ja tuloina 1.491.313,25 mk. Se oli suurin menoluokka.

Merikarvian astiateollisuuden kehitysvaiheita kuvaa lehti numerossa 40 4.10.1945 mm seuraavasti:

”Tomu Heikin ” ns, Isohöylä edusti ansiokkaasti 1880-luvulla tekniikan uutta tulemista Merikarvialle. Sitä ennen kala-astian kimmet oli höylätty käsivoimin, johon nyt isohöylä toi melkoisen parannuksen. Sen rakenne oli pääpiirteittäin seuraavanlainen: ”Kahden pystypaalun välissä riippuvan piirun päässä oli raskas höylä, joka edestakaista liikettä piirun heiluriliike tehosti ”.
Tomu Heikin höylältä kimmet kuljetettiin Heikkilän herran pyttyverstaalle, jota lienee pidettävä ensimmäisenä varsinaisena kala-astiaverstaana Merikarvialla. Täällä oli työssä neljä miestä: Söderlund kahdeksanvuoriaan Arvid poikansa kanssa, tunnetaan nyttemmin tehtailija Salmena, Pauli Lindberg ja Juho Skotholm. Tuotantomäärä oli 8 nelikkoa miestä kohden päivässä. Tämä Heikkilän herran astiaverstas sijaitsi nykyisen Kouhin pirtin paikkeilla. Täältä sai ostaa pyttyjä ja samassa yhteydessä oli myös viinakauppa. Viinakaupan kahden puisen tarjoilupikarin kyljestä muisteli tehtailija Salmi poikansa tavanneen lorun: ” Näsin Matin Franssa tämä kädes tanssi ja Huuslaakari hullu humaus”.

Heikkilän herran jälkeen ryhtyi Vihtori Knuussi astiatehtailijaksi. Tämä verstas oli sittemmin tunnetun Uuno Peltomäen tilan paikalla, josta siirryttiin myöhemmin Alisen Knuussin pirttiin. Työntekijöiden luku oli tässäkin verstaassa neljä. Tällä välin oli Tomu Heikki tehnyt lakon: hän ei enää syönyt sallaattia, eikä vetänyt isoa höylää. Oliko siis palattava vanhaan tapaan - käsihöyläykseen? Apuun tuli Virtanen, joka varusti höyryllä käyvän konehöylän, maasepän tekemän. Virtasen konehöylä sijaitsi sittemmin paikalla asuneen Riihivaaran talon paikkeilla.
Laudat höylättiin siellä pitkinä ja kuljetettiin sieltä verstaalle. Lautatavara tuotiin sinne Haukijärven sahalta.

Ylikylässä toimi tuolloin jo ns. Alinen saha, nykyistä Kalkuttaa vastapäätä.
Vihtori Knuussilla oli osa verstaasta Iialassa, sittemmin Hämeenmaan paikkeilla. Mutta Iialasta varustettiin leipomotupa ja verstas kokonaisuudessaan siirrettiin Satakunnan Osuuskaupan paikalla olevaan Vihtori Knuussin hallinnassa olleen talon suojiin. Pian Knuussi lopetti kannattamattomana astiaverstaansa.

Astiateollisuus Merikarvialla jäi sen jälkeen melkein kuolleeseen pisteeseen. Ainoastaan Pauli Lindberg, nykyinen Vuorenmaan jatkoi valmistusta käsipelillä. Todettakoon, ettei silakkanelikon kysyntä tuolloin vielä ollut kovin suurta. Silakka näet tuolloin vielä suolattiin suuriin ammeisiin.
ja toimitettiin markkinoille niissä. Kauppiaan reessä oli iso amme, josta kauppias suoritti jakelun. Merikarvialta kuljetettiin tällä tavalla silakkaa Tampereelle ja Ikaalisiin saakka.

Samoihin aikoihin kun Vihtori Knuussi lopetti astiaverstaan, perustettiin Merimaskun pitäjään yhtiö, jonka tarkoituksena oli ryhtyä kala-astiateollisuudenharjoittamiseen. Tämä hanke oli Lempisaaren kartanon omistajan, paroni von Hartmanin ja brändöläisten laivurien yhteinen. Kun ammattimiehiä tähän tehtaaseen ei ollut muualta Suomesta saatavissa, niin lähtivät merikarvialaiset Juho Skotholm ja J.A. Salmi Lempisaaren yhtiön palvelukseen. Yhtiö valmisti silakka-astioita ja Saksasta tuodusta pyökkipuusta voidritteleitä. Silakka-astiat myytiin laivureille, jotka ostivat niihin silakkaa ja laivasivat silakat aina Viron markkinoille saakka. Lempisaaren ensimmäisen vuoden voitto oli 500 mk. Vertailun vuoksi todetaan, että miehen ruoka maksoi päivässä tuohon aikaan 5 mk viikossa.

Tuleva tehtailija J.A. Salmi työskenteli Lempisaaressa kolme vuotta ansaiten sinä aikana 1.600 mk. Salmi palasi Merikarvialle ja kertoi Pauli Lindbergille, että ryhtyy valmistamaan Merikarvialla astioita, kun hänellä on rahaa. Lindberg ei antanut hänelle kovin paljon rohkaisua, sillä Lindberg kertoi Salmelle valmistaneensa astioita Merikarvialla jo kaksi vuotta, mutta saaneensa niitä myydyksi vain kaksi kappaletta! Mutta Salmi uskalsi ryhtyä toimeen uskoen siihen, että kyllä niitä Merikarvialtakin ostetaan kuten Lempisaaren tehtaasta.

Salmi lähti Ouluun mainosmatkalle ottaen mukaansa maatalousnäyttelyyn ostamaansa paikkaan kimpiä, vanteita ja tarpeelliset työkalut. Näyttelypaikalla nuori astiamestari pyöräytti pyttyjä 10 minuutissa valmiiksi. Katsojia ihasteli toimitusta paljon. Ihasteltiin: ”Katso kuinka pian tuo poika valmistaa pytyn”. Kauppa kävi ja tilauksia alkoi tulla. Erikoisesti haluttiin ja tilattiin lohiastioita pohjoiseen käyttöön. Salmi osoitti liikemiesälyä ja hän alkoi valmistaa astioita kotinsa saunassa Viinojalla. Tilauksia alkoi tulla niin paljon, että toisena kesänä oli otettava jo kolme apulaista. Salmi itse kävi jokaisessa maatalousnäyttelyssä mm Helsingissä, Viipurissa ja Porissa, joissa hän aina sai I palkinnon pytyistään.

Nousukausi jatkui ja menekki kasvoi. Pikku alukset kuljettivat astioita rannikon suolaamoihin, osa vietiin veneillä Poriin ja Kristiinaan rautateitse edelleen lähetettäväksi.

Salmi rakensi uuden verstaan Lauri Salmen talon lähelle. Sitä laajennettiin jo parin vuoden kuluttua. Vuonna 1918 rakennettiin saha, joka jo kahden viikon kuluttua paloi. Mutta uusi rakennettiin tilalle. Sinne asennettiin myöhemmin kaksi Karhulan pikaraamia, sahausmäärä nousi1.600 standardiin vuodessa. Astiantuotantokyky kohosi jopa 30.000 kpl kuukaudessa. Tämäkin tuotantolaitos paloi vuonna 1938. Salmi siirsi saha- ja astiatehtaansa satamaan.

Kala-astiatehtaita Merikarvialla oli 1945 jo useita. Menekkipula ei ole näköpiirissä. Kouhin kala-astiatehdas perustettiin 1939, jonka tuotantomäärä 1945 oli n. 100 000 kpl vuodessa. Salovaara perusti vuonna 1912, Merimaa vuonna 1914, Esko vuonna 1931, E. Salminen vuonna 1940, Viljo. Kurki vuonna 1945, Jukolassa toimi Toras Oy:n omistama astiatehdas, joka sittemmin siirtyi Raumalle.

Vuonna 1945 astiatehtaissa oli jo monipuoliset tarkoitustaan vastaavat koneet ja laitteet, Jussin Pajan ensiluokkaiset valmisteet. Mutta kunnia kuitenkin kuuluu tässäkin vielä Tomu-Heikin isolle höylälle ja Virtasen konehöylälle.

Kuka sitten oli ensimmäinen, joka alkoi tehdä Merikarvialla silakka-astiota puusta. Hän oli J.K. Vallin ja toinen oli Lindberg, sittemmin Vuorenmaana tunnettu merikarvialainen uranuurtaja.
Viinakauppa lopetettiin Merikarvialla samoihin aikoihin kuin kun astiateollisuus alkoi Merikarvialla.

SKDL:n Merikarvian Eteläinen yhdistys perustettiin 12.6.1945 Lammelan kansakoululla 80 henkilön läsnä ollessa. Puheenjohtajaksi valittiin Eino Siltanen ja jäseniksi Aapeli Grahn, Arvid Hopealahti, Toivo Myllyharju, Aapeli Tommila, Paavo Koskilahti, Tyyne Niemelä ja Saima Södergård ja varalle Lauri Ojala, Vihtori Koivumäki ja Elli Tammela. Varapuheenjohtajaksi valittiin Aapeli Grahn ja sihteeriksi Lauri Ojala sekä rahastonhoitajaksi Arvid Hopealahti. Yhdistykseen liittyi 43 jäsentä. Samanlaisia yhdistyksiä oli perustettu myös Kirkonkylään, Tuorilaan, Köörtilään ja Kasalaan.

SKDL:n Merikarvian eri kylissä toimivat yhdistykset edustajineen kokoontuivat Ylikylässä Työväentalossa 1.7.1945 keskustelemaan mm kunnallisvaaleista. Esitettiin paheksunta valtuuston päätökselle jättää kunnalliset ilmoitukset julkaisematta Merikarvia-Siikainen lehdestä opettaja Koiviston kirjoituksen johdosta.

Kokouksen päätyttyä pidettiin lyhyt muistotilaisuus vuonna 1918 henkensä menettäneiden työläisten haudalla. Ohjelmassa oli mm lyhyt puhe, jonka jälkeen haudalle laskettiin seppele. Tämä lyhyt, mutta harras tilaisuus oli ensimmäinen, joka on järjestetty täällä näillä haudoilla. Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun ”Valaan”.

Toverihautapatsashanke Merikarvialla syntyi Merikarvian työväentalosssa14.10.1945 toverihautatoimikunnan aloitteesta. Tuolloin todettiin lääninhallituksen antaneen päätöksellään oikeuden suorittaa rahankeräys hautapatsaan hankkimista varten punaisten puolella 1918 kaatuneiden haudalle.
Keräyslistoja tehtiin 21 kappaletta ja ne jaettiin Merikarvia ja Siikaisten työväenjärjestöille sekä eräille yksityisille tovereille.

Jussi Laine velvoitettiin neuvottelemaan seurakunnan kanssa hautojen yhdistämisestä ja niissä lepäävien vainajien jätteiden siirtämisestä yhteisen hautapatsaan alle. Hautapatsaan paljastusjuhla päätettiin pitää 16.5.1946 eli siis vainajien päivänä.
Toimikunnan rahastonhoitaja Hanna Alho otti vastaan lahjoituksia. Päätettiin hankkia vainajista henkilötiedot. Tämä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ollut mahdollista, sillä mm Pohjansahan metsässä on haudattuina useita sellaisia henkilöitä, joiden henkilöllisyydestä ei ollut tietoa. Siikaslaisia vainajia on haudoissa huomattava määrä.

Urheiluasiaa:

Urheiluseura on perustettu Lauttijärvelle

Jo kauan aikaa on kytenyt Lauttijärven, Honkajärven ym. pitäjämme pohjoispään urheilijain mielissä ajatus oman, itsenäisesti toimivan urheiluseuran saamiseksi paikkakunnalle, sillä lähimpien urheiluseurojen etäisyys on siksi suuri, että se tuottaa toiminnalle voittamattomia vaikeuksia.
Oman pitäjän kirkonkylässä sijaitseva seura Merikarvia Into on kylästämme noin 30 km päässä, niin on ymmärrettävissä vaikeudet toimia sen jäseninä. Ja juuri siksi pitäjämme pohjoispään urheilijat ovat edustaneet tähän saakka naapuripitäjän Siikaisten Sisua, koska sinne on vain kolmannes matkaa, mitä on kirkollemme. Innon alaosaston perustaminen on jäänyt vain kauniiden puheiden varaan.

Mutta koska pitäjämme pohjoispään kylissä on parhaat urheilijat, niin on oman seuran perustaminen nyt ajankohtaista. Siksi 21.10.1945 kokoontuivat henkilöt Pohjoisen Maamiesseuran talolle keskustelemaan ja perustamaan omaa seuraa, joka yksimielisesti perustettiin. Hyväksyttiin seuran nimeksi Lauttijärven Lukko ja sille säännöt. Seuran puheenjohtajaksi valittiin ensimmäiseksi toimintavuodeksi Viljo Mattila, varapuheenjohtajaksi Martti Jylhänkoski ja sihteeriksi rahastonhoitajaksi ja taloudenhoitajaksi Juha Lähteenmäki. Päätettiin rekisteröidä seura heti.


Valtuusto 9.5.1945 asetti urheilukenttätoimikunnan, johon valittiin kokoonkutsujaksi E. Kaikkonen ja jäseniksi Yrjö Salmela, Erkki Hiltunen, Viljami Haanpää, Jaakko Salo ja Johan Toivonen. Toimikanta sai käyttöönsä 3.000 mk.

Uutta ”Intoa” Merikarvialla otsikolla paikallislehti kirjoitti mm, että Merikarvian Into on alkamassa jälleen uutta tulemistaan. Puheenjohtaja opettaja Pekka Kyläkoski kertoi, että seuran pöytäkirjoissa urheilutoiminnasta on ensimmäiset merkinnät toiminnasta vuodelta 1896. Innon ohjelmaan on kuulunut alussa voimistelu, hiihto, yleisurheilu, paini ja pyöräily. Vuonna 1935 alkoi lähes 10 vuoden hiljaiselon jälkeen uusi vilkas urheilukausi. Seuran säännöt uusittiin ja seura merkittiin uudelleen yhdistysrekisteriin 21.4.1937. Helsingissä kesällä 1938 osallistuttiin yhdessä Merikarvian Naisvoimistelijoiden kanssa yleisiin voimistelujuhliin.
Sittemmin Innon ohjelmaan tuli myös poikaurheilu ja nyrkkeily. Talvisota keskeytti jälleen hyvin alkaneen urheilutoiminnan.
Puheenjohtaja Kyläkosken kertoman mukaan nyt on tarkoitus alkaa sotien ajan nukkunut Into uudestaan. Seura piti loppiaisena 1945 Ahlströmin koululla henkiinherättämiskokouksen.
Hiihto, voimistelu ja yleisurheilu alkavat toiminnan. Kyläkuntaottelut herätetään henkiin. Henkiinherättämiskokous pidettiin 6.1.1945 kello 15.00.

Merikarvian voimistelu- ja urheiluseura Innon vuosikokouksessa Ahlströmin koululla 11.2.1945 todettiin Eelis Uusitalon lahjoittaneen seuralle 700 mk. Puheenjohtajaksi valittiin Pekka Kyläkoski, varapuheenjohtajaksi E. Kaikkonen, sihteeriksi E. Hiltunen, rahastonhoitajaksi E. Uusitalo ja kalustonhoitajaksi E. Itäkylä. Varajäseniksi valittiin Y. Salmela ja K.A. Louhi. Miesten voimistelunohjaajaksi valittiin E. Itäkylä ja poikien E. Hiltunen. Päätettiin järjestää naisvoimistelijoiden kanssa 18.2. kaikille avoimet hiihtokilpailut. Palkinnoiksi annettiin kunniakirjat. Keskusteltiin ohjelmallisen iltaman järjestämisestä maaliskuussa, jossa Innon pojat esittävät reippaita liikkeitä permannolla, rekillä ja nojapuilla.

Innon ohjelmallisessa illassa toukokuussa 1945 seuraintalossa oli sali täynnä nähdäkseen varsinkin Innon lukuisat voimisteluesitykset. Kanttori Tinell hoiti illan musiikista huolen ja seuran puheenjohtaja Pekka Kyläkoski tervehdyspuheessaan tähdensi urheilun suurta merkitystä. Miesten paras voimistelija oli Paavo Kyläkoski, toinen Erkki Itäkylä ja kolmas Erkki Hiltunen. Poikien paras voimistelija oli Erkki Viertola, toinen Esko Halminen ja kolmas Lasse Hiltunen.

Merikarvian Into pelasi kesän aikana pesäpallo-otteluja mm Kallträskin palloilijoita vastaan. Se pelattiin Innon pallokentällä ja ottelua seurasi noin 300 henkeä ja se oli ensimmäinen suurempi urheilutapahtuma pitkään aikaan kylässä. Kallträskin palloilijat hävisivät eka kamppailun 22.8, mutta nyt pelattiin tasainen ja hyvä taistelu voitosta. Into voitti juoksuin 8-6.
Into järjesti jäsentenväliset uintikilpailut Merikarvian satamassa 24.7.1945. Noin 150 katselijaa seurasi erikoista kisaa. Miesten 100 m vapaauinnin voitti E. Österman, toinen oli Mikko Väre ja kolmas E. Kaikkonen ja neljäs oli P. Nojomaa.
Alle 15 v 25 metrin vapaauinnin voitti A. Nojomaa, toinen P. Väkinen ja kolmas E. Viertola. Alle 15 v. 25 m vapaauinnin voitti E. Väkinen ja toinen oli J. Salminen.

Merikarvian Innon ja Siikaisten Sisun välinen ensimmäinen pitäjäottelu, jossa kilpailtiin liikemies B.E. Erkkilän lahjoittamasta kiertopalkinnosta. Siikainen voitti 84-53.

Merikarvian Naisvoimistelijat r.y.:n vuosikokouksessa yhteiskoululla 23.1.1945 avasi kokouksen puheenjohtaja Mirjami Helanko. Yhdistyksen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi edelleen Mirjam Helanko, sihteeriksi Leila Sipilä, rahastonhoitajaksi Aili Lammi ja jäseniksi Aihe Lastu, Helli Ojala ja Saara Säilänne sekä varajäseniksi Maija-Liisa Vesanen ja Liisa Puromäki. Tilintarkastajiksi valittiin Hanna Lehtinen ja Vuokko Viertomaa ja varalle Eeva Lehtinen ja Anneli Santavuori. Voimistelunjohtajiksi valittiin Aihe Lastu ja Mirjam Helanko. Maaliskuun ohjelmallista iltaa sekä vappuvastaanottajaisjuhlaa varten valittiin juhlatoimikunta, johon tulivat Leila Säynäjärvi, Leila Sipilä, Aili Lammi, Saima Pekkonen, Saara Säilänne ja Mirjam Helanko. Yhdistys perusti tyttöosaston, johon saivat liittyä kaikki 13 vuotta täyttäneet tytöt. Päätettiin järjestää 18.2.1945 hiihtoretki Merimaahan. Voimisteluharjoitukset pidettiin yhteiskoululla tiistai-iltaisin.

Seurojentalossa pidetty naisvoimistelijoiden ohjelmallinen iltama sai mainion vastaanoton. Ylevä lipputervehdys aloitti juhlan ja puheenjohtaja Helanko esitteli seuran vaiheita ja toivotti yleisön tervetulleeksi seuran ensi esiintymiseen sodan jälkeen. Rouva Selma Kouhi ja neiti Ulla Tuppurainen lauloivat pari kaunista unkarilaista duettoa. Rouva Helanko lausui pari runoa ja sen jälkeen 8 siroa voimistelijatarta marssi esiin tyylikkäissä mustissa näytöspuvuissa ja esitti kaunista, monivaiheista ohjelmaa. Arvottavana olleen täytekaakun voitti Signe Itäkylä. Vielä kuultiin rehtori Leila Säynäjärven puhe ja muutakin ohjelmaa.

Uusi mieskuoro perustettiin Merikarvialle yhteiskoululla. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin H. Vaihinen ja sihteeriksi K.A. Näsi. Kuoro perustettiin yksimielisesti. Kuoron johtajaksi valittiin T. Kankainen ja varajohtajaksi H. Vaihinen. Johtokuntaan valittiin Veikko Kari, V. Yli-Kerttula, U.A. Näsi, Kosti Kouhi, J. Mäkipuro ja varalle E. Itäkylä ja H. Vaihinen. Sääntöehdotus käsiteltiin 27.5.1945.

Mieskuoro valitsi 31.5.1945 kuoron puheenjohtajaksi Heikki Vaihisen ja varapuheenjohtajaksi J.H. Mäkipuron sekä sihteeriksi U.A. Näsin. Rahastonhoitajaksi valittiin Veikko Kari sekä taloudenhoitajaksi Kosti Kouhi. Mieskuoro päätti pitää suuret kesäjuhlat Seurojentalolla 15.7.1945, jossa tilaisuudessa valitaan miss Merikarvia.

Kankaanpään laulujuhlilla 1.7.1945 saivat sekä Merikarvian sekakuoro että mieskuoro ensimmäiset sijat. Sekakuoroa johti Heikki Vaihinen ja mieskuoroa Kankainen.

Merikarvian mieskuoron suuri lauluilta Palokunnan talossa oikeammin Seuraintalossa pidettiin 5.8.1945, jossa ensi kerran kruunattiin miss Merikarvia. Hän oli neiti Sirkka-Liisa Väre. Toiseksi tuli neiti Kerttu Raiskela.
Juhlaan osallistui noin 300 henkilöä.

Opettajista:

Hilma Vaihinen:
Hän syntyi Merikarvian Alakylässä, silloisessa Pihlajamäen torpassa ja hän oli vanhaa merikarvialaista juurta sekä isän että äidin puolelta. Hän kävi kansakoulun Ahlströmin kansakoulussa ja sitten Jyväskylän seminaarista hän valmistui opettajaksi. Hän pääsi heti opettajaksi ensimmäiseen kunnan perustamaan kouluun, Ylikylän kansakouluun.

Vaihinen osallistui aktiivisesti nuorisoseuraliikkeeseen ja lottatyöhön sekä kuorotoimintaan. Hänet tunnettiin myös runojen sepittäjänä. Hänen runonsa olivat kristillisen hengen värittämiä ja uhkuvat syvää rakkautta kotiseutua ja isämaata kohtaan.

Hilma Vaihinen, Kotiseudulleni:

Kotiseutuni rantoja rakkaita
meren mahtava maininki kaulaa,
kotiseutuni kansalle tarmoa
sen ankarat aallot laulaa;
niin moni sen helmasta leivän saa,
mi on kätketty tuskan ja vaivan taa.
On onnen varassa saalis sen,
se oikuin lahjoja antaa;
sen tietää pyytäjä jokainen
joka merestä leipänsa kantaa;
voi verkko täytenä odottaa,
mutt usein – tyhjänä kohoaa.

Kotiseutuni kansa kallehin,
sä Ahdin aarteita halaat
tuot aamuin rantahan saalihin
taas illoin merelle palaat,
sen aallot purttasi keinuttaa,
kun laine laskee ja kohoaa.
Mun kotiseutuni kallis tää
sä karu, kivinen kolkka,
ehkei voi vierasta viihdyttää,
mutt meille parahin paikka
oot kaunein kaikista päällä maan.
E kuole muistosi milloinkaan.

Sun kiviaitasi todistaa
ett täällä tehty on työtä;
ne huutaa isille kunniaa,
niiden pienten peltojen myötä,
jotka keskellä kehäinsä kivisten,
ovat muistomerkkejä isien.

Niin, kotiseutni aemahin
sun etees lapsesi raataa,
jos meri ryöstävi saalihin
tahi vilu viljasi kaataa. –
Ken Herraa peljäten ponnistaa,
hän kerran työstänsä palkan saa.

Levätköön siunaus runsahin
mun kotiseutuni yllä.
Suo meille lämpöä. Armoisin,
ja taivaan kastetta kyllä.
Mun kotiseutuni majoihin suo onni, Kaitsija korkein.


J.W. Norrgård: ”Avarakatseinen liikemies. Hänen suuret liikeyrityksensä antoivat paljon työtä”.

B.E. Erkkilä
Liikemies Bruno Emil Erkkilä syntyi Ahlaisissa 28.1.1895 maanviljelijän poikana. Käytyään maamieskoulun Kokemäellä Erkkilä siirtyi Parkanoon, jossa hän perusti virvoitusjuomatehtaan.
Merikarvialle Erkkilä tuli vuonna 1920 perustaen ensin tänne virvoitusjuomatehtaan ja vähän myöhemmin sekatavarakaupan. Mentyään naimisiin vuonna 1923 ahlaislaisen Helmi Granforssin kanssa Ekkilä ryhtyi vaimonsa kanssa valmistaa hattuja. Satakunnan Hattutehdas valmisti lakkeja ja hattuja, joita kaupattiin ympäri maata. Tehtaasssa oli 10-15 työntekijää.
Erkkilä oli innokas suojeluskuntalainen kuuluen Merikarvian Suojeluskunnan esikuntaan. Merikarvian Aseveljien talkoomiehenä Erkkilä toimi ansiokkaasti.


Vaatturi Tauno Hiltunen

Tauno Hiltunen oli syntynyt Nilsiässä 20.4.1896. Merikarvialle Hiltunen tuli Alastarolta vuonna 1936 ryhtyen tällä harjoittamaan vaatturinliikettä. Hiltunen kuoli 13.4.1945. Paikkakunnalla hän ehti saada kaikkien jakamattoman luottamuksen. Yhteiskoulun johtokunnassa Hiltunen oli yksi arvostetuimmista jäsenistä. Pitäjän musiikkielämään hän ehti jättää jälkensä ratkaisevalla tavalla. Orkesteri hajosi Hiltusen kuollessa. Erityisesti Hiltunen oli innokas urheilumies. Hänen lapsensa Erkki, Pertti, Lasse, Hannu ja Raimo Hiltunen osallistuivat urheiluelämään isänsä innoittamina. Erkki Hiltunen voitti Innon vauhdittomissa hypyissä 12.4.1945 mestaruuden: pituus 239, kolmiloikka 776 ja korkeus 125. Hän voitti selvästi Eero Kaikkosen ja Risto Rantalan. Lasse Hiltunen voitti alle 15 vuotiaitten kilpailun. pituus 224, kolmiloikka 678 ja korkeus 100.

Ines Tommila

Opettaja, insinöörin vaimo Ines Tommila os. Dunderberg syntyi Tampereella. Hän solmi avioliiton vuonna 1906 insinööri Arvi Tommilan kanssa ja seurasi miestään Bakuun, jossa hän toimi voimistelunopettajana. Maailmansodan aikana Tommilat palasivat Suomeen ja asettuivat pian asumaan insinöörin syntymäpitäjään Merikarvialle Ollinmäkeen. Miehensä kuoleman jälkeen Ines Tommila valmistui vuonna 1920 Rauman seminaarista kansakoulunopettajaksi. Merikarvian kunnan Alakylän kansakoulusta hän sai ensimmäisen toimipaikkansa. Vuodesta 1924 Tommila toimi Sataman kansakoulussa ja sen johtajaopettajana vuodesta 1935 lukien. Erikoisesti liikuntakasvatus ja kouluhygienia ovat olleet Tommilan sydäntä lähellä. Tommila on kuulunut kunnanvaltuustoon, verotuslautakuntaan, kirkkovaltuustoon, raittiuslautakuntaan, toiminut köyhäinhoitolautakunnan varapuheenjohtajana, sairaalan rakennuskomitean jäsenenä ja johtokunnan puheenjohtajana, Merikarvian Vapaan Huollon puheenjohtajana jne. Hän kirjoitteli myös sanomalehtiin pirteillä tuotoksilla. Merikarvian Marttayhdistys oli kovin mieluisa harrastus. ”Lasten paras”- rahaston luoja Tommila oli myös. Vuosittain myydyistä Vappu-kukista kertyi tähän rahastoon varoja Merikarvian lasten hyväksi.

Vihtori Ojala

Autoilija Ojala syntyi Hattulassa. Ojalan varhaislapsuudessa ei vielä ollut autoja lainkaan. Hevoset tulivat Ojalalle ensin ajettaviksi suuressa kartanossa. Mutta kun ensimmäiset autot Suomeen ilmestyivät, niin Ojala lähti Helsinkiin autoliikennettä harjoittamaan. Ojalan ollessa suorittamassa asepalvelusta hänet valittiin Tarton rauhanneuvotteluihin ajaksi Suomen valtuuskunnan autonkuljettajaksi. Ojala muutti Merikarvialle vuonna 1920 veljensä Heikki Ojalan autoliikkeen palvelukseen. Linja-autoja ei tuolloin vielä ollut, vaan Merikarvia-Pori väli ajettiin kuorma-autoilla. Kun ensimmäiset linja-autot saatiin, Ojala hankki sellaisen ja pian useita autoja.
Ojala kuului Merikarvian yhteiskoulun vanhempainneuvostoon.


Johanna Norrgård

Opettajatar Johanna Norrgård syntyi Riispyyssä. Hän kävi Potin Tyttökoulun ja Ebeneser lastentarhaseminaarin. Hän toimi monta vuotta pitäjän kiertokoulun opettajana ja sittemmin Sataman kansakoulun alakoulun opettajana.


Viktor Näsi

Viktor Näsi syntyi 13.8.1845 Iso-Näsin silloisen Matias Näsin ja vaimonsa Marian os. Mikkolan vanhimmaksi pojaksi. Jo 20-vuotiaana Viktor Näsi joutui ottamaan isännän paikan. Viktor Näsi avioitui 28.11.1871 yhdeksäntoista vuotiaan kauniin Anna Sofia Uusitalon kanssa. Vihkimisen suoritti kirkkoherra, rovasti Nyholm. Häät vietettiin morsiamen kotona Ylikylän Uudessatalossa.
Matias Näsi oli syvästi uskollismielinen ja ”kirkkoväärdi”. Talo jäi vähän huonolle hoidolle, mutta Viktor Näsi rakennutti Iso-Näsin upeaan kuntoon, perusti kauppapuodin omaan taloonsa, jota emäntä suurimmaksi osaksi oman työnsä ohella hoiti.

Viktor Näsin aikana merenkulku oli elinvoisimpia liiketoimia Merikarvialla. Siikaisten pitäjän Otamon ja Leväsjoen isännät perustivat laivayhtiön ja rakensivat kuunarin, joka sai kasteessa nimen ”Saarikoski”. Tästä innostui myös Viktor Näsi niin, että hän perusti Merikarvialle myös laivayhtiön, joka rakensi oman kuunarinsa. Se kastettiin ”Helmi”- nimiseksi. Kuunarien keulassa komeili kotipaikkana Brändöham, Sastmola. Viktor Näsi oli perustamassa höyrylaivayhtiötä, jonka ”redari” hän siis myös oli. Taas rakennettiin uusi laiva, joka sai nimekseen ”Lankoski”. Se tuhoutui matkalla Porista Kristiinaan tulipalossa. Tuhoutumispaikka on muistopaikalla ns. Lankosken reimarin kohdalla.

Mahtaakohan nämä tiedot Saarikoski ja Lankoski tiedot olla oikein, kysyy Lauri Hakosalo? Eiköhän ne ole Antti Ahlströmin aikaansaamia! Mistähän nämä tiedot on lehti saanut?

Kun laivayhtiöt hävisivät riitaisuuksien vuoksi, Viktor Näsi rakennutti oman laivan. Laivasta tuli 2-mastoinen kaljaasi ja se kastettiin juhlallisesti ”Toivo” nimiseksi. Toivolla kuljetettiin omia halkoja Tukholmaan ja sieltä tuotiin Merikarvialle ulkomaantavaroita omaan kauppapuodiin.

Viktor Näsi osti sisareltaan Maria Gustfssonilta Vähä-Näsin perintötilan. Viktor Näsi rakennutti vuonna 1904 Juho Uudentalon kanssa Överholman vesisahan, jota sittemmin kutsuttiin Kalkuttaaksi ja jätti merenkulun vähemmälle.

Kustaa Näsi ja vaimonsa Anna viettivät hopeahäitä 28.11.1896 ja kultahäitä 28.11.1921 suurin juhlallisuuksin näyttävästi.

Viktor Näsi joutui sietämään myös vastoinkäymisiä. Hänen poikansa 11.7.1902 hukkui ”Narca” aluksen haaksirikossa Englannin rannikolla. 30.5.1904 tuli poltti hänen omistamansa Iso- ja Vähä-Näsin talojen rakennukset karjoineen ja hevosineen niin tyystin maan tasalle, että vain heinäsuuleja jäi ulkoniityille. Vanhin Viktor Näsin pojista kuoli 30.7.1905 Naantalin kylpylaitoksella.
Mutta vastoinkäymiset eivät Viktor Näsiä lannistaneet vaan hänessä säilyi innostava mieli ja hieno, hillitty ja arvosteleva huumori sekä erikoinen vieraanvaraisuus Hänen hyväntahtoisuutensa monien henkilöiden takauksineen oli koitua hänelle turmioksi. Hän oli suosittu laajassa tuttavapiirissään.
Näsi haudattiin kirkkomaahan 8.4.1921.


Antton Krinnilä

Antton Krinnilä syntyi Lauttijärvellä pienen torpan poikana. Krinnilä palveli paimenpoikana Aug. Peltomäellä. Liiketoimet alkoivat kiinnostaa Krinnilää mieheksi vartuttuaan. Hän toimi monet vuodet liha- ja pitoeläinkaupan alalla. Halkokauppa alkoi sitten Krinnilää kiinnostaa. Hän välittikin ns. ”Ruotsin halkoja” aina Tukholmaan asti. Krinnilä toimi mm. Merikarvian kunnan kuljetus- ja metsätyöpäällikkönä.
Huomattavana lahjoittajana yleishyödyllisiin tarkoituksiin on Antton Krinnilällä aina ollut aikaa ja varaa mm puutteessa oleville hänen vaateavustuksensa ovat olleet merkittävä apu.


Lauri Hakosalo toteaa, että vuosi 1945 oli Merikarvialla erittäin merkittävä vuosi. Silloin sodan kärsimykset alkoivat olla ohitse ja moniarvoinen elämä nousi vahvasti esiin, mikä hyvin tulee esillä yläolevasta katsauksesta kohdistuen vuoteen 1945.