Lauri Hakosalo
Pärske, J.O. Rikalainen oli yksi oman aikansa vaikutusvaltaisista merikarvialaisista.

Taloustirehtööri J.O. Rikalainen syntyi 15.1.1883. Hän kuoli kotonaan loppiaispäivänä 6.1.1963. Hautauspäivänä Rikalainen olisi täyttänyt 80 vuotta.

Rikalainen oli esimerkillinen maanviljelijä ja ansioitunut kunnallismies. Hän hoiti tärkeätä kunnallislautakunnan jäsenyyttä pitkään ja tarmokkaasti. Hän oli kunnallislautakunnan esimies jo vuosina 1908 -1912 ja vielä hän oli kunnanhallituksen jäsenenä vuosina 1934 -1938. Kunnallislautakuntaa alettiin kutsua tuolloin kunnanhallitukseksi. J.O. Rikalainen valittiin Merikarvian kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi vuonna 1917, josta tehtävästä hän tosin pyysi eroa, mutta valtuusto ei hänelle kuitenkaan vapautusta myöntänyt. Rikalainen jatkoi puheenhohtajana myös vuonna 1918. Rikalainen valittiin valtuuston puheenjohtajaksi jälleen vuonna 1922. Rikalainen oli puheenjohtajavalinnoissa mukana vielä vuonna 1926, jolloin puheenjohtajaksi kuitenkin valittiin opettaja Otto Levänen Köörtilästä äänestyksen jälkeen 8 äänellä. Rikalainen sai 5 ääntä ja K.V. Dahlroos, sittemmin Lehtojoki Tuorilasta sai 4 ääntä. Rikalainen toimi kunnanvaltuustossa vielä vuodet 1926-1936.
Rikalainen hoiti kunnan rahastonhoitajan tehtävää toistakymmentä vuotta. Vuonna 1938 J.O. Rikalainen valittiin Kansaneläkelaitoksen piiriasiamieheksi, jota tointa hän hoiti myös toistakymmentä vuotta. Krookkalaisena Rikalainen koki tärkeäksi toimia satamalautakunnan jäsenenä. Merikarvian sataman kehittäminen olikin erityisen lähellä Rikalaisen sydäntä. ”Krookkalaiselle” oli myös lähes itsestäänselvyys hoitaa Sataman kansakoulun johtokunnan jäsenyyttä. Hän oli Merikarvian Sähkö Oy:n toimitusjohtaja ja sodan jälkeen siirtoväen huollonjohtaja. Vielä hän oli Merikarvia-Siikainen Palovakuutusyhtiön hallituksessa pitkään. Jo tämä osoittaa, että J.O. Rikalainen oli oman aikansa monipuolinen kunnallismies.
J.O. Rikalainen avioitui Aali Pitkärannan, s. 26.10.1884; k. 16.2.1974 kanssa vuonna 1905. He eivät saaneet omia lapsia. Pari päätti ottaa ottolapsekseen Aalin veljen Aksel Oskari Pitkärannan, s. 6.1.1897; k.25.2.1956 Sirkka nimisen tyttären, s. 15.10.1919, joka avioitui Lasse Järvenpää kanssa. Sirkka Järvenpää sai pitkän elämän ja eli virkeänä 91 -vuotiaana vanhuksena omassa huoneistossaan Merikarvialla, kun häntä kävin haastattelemassa ja suvun valokuvia katselemassa. Nyttemmin Sirkan elämäntyö on jo päättynyt.
Rikalaisen ja Brandin tiloja hoidettiin J.O. Rikalaisen nuoruudessa ja hänen isänsä Juho Rikalaisen, s. 1845; k.1903 aikana yhdysviljelyksessä. Näiden tilojen erottaminen nykyisiksi Pitkärannan ja Brandin taloiksi tapahtui vähän monimutkaisen tien kautta. J.O. Rikalainen muutti Rikalaisen talosta, siis nykyisestä Pitkärannan talosta, Aalin ja ottotyttärensä Sirkan sekä J:O.:n äidin kanssa lopullisesti Brandiin vuonna 1919. Juho Oskarin äiti Katariina Rikalainen e Holmström, s. 1849, k. 1932 haudattiin perhehautaan 11.9.1932. Hänen miehensä ja Juho Oskarin isä Juho kuoli onnettomuudessa, jossa vikuroiva hevonen aiheutti hänen kuolemansa.
J.O. Rikalainen kiitollisena tyttärestään Sirkasta luovutti Rikalaisen tilan veljelleen Oskari Pitkärannalle. Oskari kävi maatalouskoulun vuonna 1912-1913. Hän solmi avioliiton Maria Aleksandra Halmisen kanssa, s. 9.5.1899; k. 20.10.1919. Maria oli raskaana ja synnytti tyttären edellä jo mainitsemani Sirkka Järvenpään 15.10.1919. Äiti Maria kuoli viisi päivää tyttärensä syntymisen jälkeen. Aali ja Juho Oskari Rikalaisen lapseton pariskunta teki yhdessä Oskari kanssa kauaskantoisen päätöksen ja he ottivat vastasyntyneen lapsen hoitoonsa. Oskari Pitkäranta solmi toisen avioliittonsa naapurin tyttären Martta Elisabet Salmelan, s. 4.10.1902 kanssa ja perheeseen syntyi 7 lasta: viisi poikaa ja 2 tytärtä. He olivat Jaakko, Mikko, Jussi, tuleva isäntä Aarno Pitkäranta, Arvi, Annikki ja Tuulikki. Oskari Pitkäranta oli Juho Oskari Rikalaisen tavoin tarmokas maanviljelijä, jolle kertyi moninaisia luottamustoimia. Oskari Pitkäranta oli paikkakunnalla mm. Säästöpankin johtaja, seurakunnan rahastonhoitaja, Merikarvianjoen perkauksen rahastonhoitaja ja asutuslautakunnan jäsen. Oskari Pitkärannan perheväen tiedot olen saanut Liisa Pitkärannan vuonna 2008 kirjoittamasta kirjasesta ”Pitkärannan suvun” tarinaa. Liisa os. Lehtonen toimi Rikalaisen tarmokkaana emäntänä 1962 -1989 ja hän osallistui moniin yhdistyksiin ja kunnallisiin tehtäviin ollen mm oikeuslautakunnan puheenjohtajana pitkään.
Oskari Pitkäranta laajensi Rikalaisen tilaa ostamalla pakkohuutokaupasta Kallio-nimisen tilan. Näin taloon tuli lisää 50ha. Oskari perusti Alakylään ns. Strikan tien varteen Lyysträskin savipellolle tiilitehtaan heti sotien jälkeen, jossa tiiliä poltettiin lähes 10 vuoden ajan. Muistan minäkin nähneeni tuon tehtaan piipun aivan tien varressa nuoruudessani. Olisi hienoa saada tästä tiiitehtaasta kuva? Aarno Pitkäranta tuli isännäksi Oskarin kuollessa 59-vuotiaana vuonna 1956. Aarno jatkoi tilan hoitamista osallistuen isänsä tavoin moniin luottamustoimiin saaden ansioistaan talousneuvoksen arvonimen. Nykyisin tilaa jatkaa hänen poikansa Timo Pitkäranta.
Rikalaisen tila mainitaan jo 1500-luvun lopussa, mutta niiden omistussuhteet ovat vaihtuneet vuosien saatossa. J.O. Rikalaisen isä sai kiinnekirjan tilaan vuonna 1876. Seuraavana vuonna tila halottiin, noin puolet siirtyi Henrikille. Ainoa poika J.O. Rikalainen peri tilan isänsä jälkeen. Juho eli J.O. oli laitettu opin tielle Porin lyseoon, mutta hän joutui keskeyttämään koulun 5 luokalla, kun isä aivan yllättäen kuoli tapaturmaisesti. J.O.:n isä oli lähtenyt kotoaan Rikalaisesta, nykyisestä Timo Pitkärannan isännöimästä talosta hevosellaan ajaen hoitamaan lautamiehen tehtävää Österbyn käräjätaloon eli nykyiseen Itäkylään. Hevonen pillastui käräjätalon edustalla ja rikkoi portin pielet, jolloin lautamies Rikalainen kuoli saamiinsa vammoihin. Juho Oskari joutui jättämään luvut kesken ja hän palasi Porista kotiinsa hoitamaan kotitilaa.

Taloustirehtööri sai hoitaakseen myös yleisiä luottamustoimia. Erityisesti kunnallisessa elämässähän teki pitkän ja menestyksellisen päivätyön. Hän toimi kunnallislautakunnan esimiehenä vv. 1908-12 ja 1934-38. Kuntakokouksen pj hän oli vv.1908-12 ja myöhemmin hän kuului vielä pitkät ajat kunnanvaltuustoon, jonka puheenjohtajana hän toimi pariin otteeseen. Kunnan rahastonhoitajan tehtävää hän hoiti toistakymmentä vuotta. Erotessaan edellä mainitusta virasta v. 1938 hän ryhtyi Kansaneläkelaitoksen piiriasiamieheksi, jota tointa hän hoiti niin ikään myös toistakymmentä vuotta. Hän kuului pitkät ajat Sataman kansakoulun johtokuntaan ja satamalautakuntaan. Merikarvian sataman kehittäminen olikin erityisen lähellä hänen sydäntään. Hän toimi Merikarvian Sähkö Oy:n toimitusjohtajana ja Merikarvia-Siikainen palovakuutusyhtiön hallituksessa pitkään. Sodan aikana Rikalainen oli paikkakunnalla siirtoväen huollonjohtaja. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja tytär perheineen.
Taloustirehtööri J.O. Rikalaisen hautaus eilen Merikarvialla. Merikarvian Evankelisten Ystäväin hautausmaalla, aivan Merikarvian Uuden hautausmaan välittömässä läheisyydessä, kätkettiin eilen maan poveen tunnetun kunnallis- ja talousmiehen, taloustirehtööri J.O. Rikalaisen tomumaja. Surusaatto lähti vainajan kodista hautausmaalle ja arkkua kantoivat vainajan sukulaiset. Ruumiinsiunauksen suoritti arkkitehti Vilho Kolho. Hän totesi puheessaan mm., että taloustirehtööri Rikalaisen elämä oli erittäin työntäyteinen. Kaiken tarmonsa ja uurastuksensa hän keskitti kotikuntansa ja sen yhteisöjen hyväksi. Merikarvian Mieslaulajat esittivät dir.cant. Reino Rannikon johdolla ”Vaipuos vaivu synnyinmaasi helmaan” ja ”Autuaitten kiitosvirren”. Omaisten ja ystävien seppeleitten jälkeen laskettiin hautakummulle useita yhteisöjen seppeleitä. Merikarvian Evankelisten Ystäväin seppeleen laskivat kauppias Juho Merimaa ja sairaanhoitaja Aino Myllyrinne. Merikarvian kunnan seppeleen laskivat valtuuston vpj. mv Erkki Juhola ja kunnanhallituksen pj Eino Siltanen. Merikarvian Sähkö Oy:n seppeleen laskivat yhtiön hall. pj Kosti Kouhi ja toimitusjohtaja Risto Lehtonen. Säästöpankin seppeleen perustajajäsenensä haudalle laskivat pankinjohtaja Jaakko Hanhilahti ja hallituksen pj. mv. Paavo Huhtinen. KOP:n seppeleen laskivat pankinjohtaja Hannu Kylä-Utsuri ja dir.cant. Heikki Vaihinen ja Sanomalehti Lallin seppeleen laskivat maanviljelijät Heimo Roström ja Aapeli Länsitalo. Vainajan kotona Brandissa vietettiin muistojuhlaa, jossa pidettiin useita muistopuheita ja esitettiin hengellistä musiikkia.
J.O. Rikalainen on palkittu mm Maalaiskuntien Liiton hopeisella ansiomerkillä.

J.O. Rikalaisen Brandi Krookassa

Brandin tila toimi maataloushallituksen hyväksymänä maatalousharjoittelutilana, joka oikeus tilalle myönnettiin 28.4.1947. Sen johdosta tilalla oli maatalousharjoittelijoita ympäri Suomea. Tilalla kävi paljon vieraita. Juho ja Aali Rikalaisen aikana Brandissa vieraili paljon uskonveljiä perheineen mm Aino ja Vilho Kalho. Juho Rikalainen oli perustamassa maakunnallista Lalli sanomalehteä ja siksi mm lehden päätoimittaja Cadolin oli tuttu vieras Brandissa. Myös pääministeri V.J. Sukselainen ja ministeri Aku Sumu vierailivat Brandissa vuonna 1957.
Naapurustossa kesäasukkaana usean vuoden ajan viettänyt tuomiorovasti Aapo Santavuori perheväkineen oli lähes jokapäiväinen vieras. Hänen pienehkö kesähuvilansa oli nimeltään Meriahla. Heidän lapsensa ja Järvenpään pojat Touko, Pentti ja Mikko olivat leikkikavereita, joille tutuksi tuli erityisesti Brandin uimaranta uimakoppeineen.
Brandin tilan isänniksi tulivat Juho ja Aali Rikalaisen jälkeen Sirkka ja Lasse Järvenpää. Brandin tilan päärakennus tontteineen siirtyi heidän poikansa Touko Järvenpään kuoltua pois suvun piiristä, kun tontin osti Pekka Luoman perheväki.

Lasse ja Sirkka viljelivät tilan peltoja ja heillä oli Brandissa hevosia, lehmiä, kanoja ja sikoja sekä isohko puutarha, jossa oli mansikanviljelystä, marjapensaita, omenapuita ja lisäksi Lasse Järvenpää innostui mehiläistenhoidosta. Tilan hoidon ohessa Lasse Järvenpää toimi Juho Rikalaisen innoittamana Kansaneläkelaitoksen piiriasiamiehenä. Kelan toimisto oli vuokralla mm. Paavo Huhtisen talossa.
Mikko Järvenpää, nyt jo eläkkeellä oleva porilainen vakuutusmies, muistelee Brandin aikaa mielellään. Häneltä ja Sirkka äidiltään olen saanut tämän jutun tiedot ja valokuvat.

Brandissa oli suurehko kasvihuone, jossa kasvatettiin tomaatteja, kurkkuja ja erilaisia taimia. Pelloilla kasvoi ruista, vehnää ja heinää.
Tilan lehmät olivat länsisuomalaisia kantakirjalehmiä ja kanat olivat tuttuja leghornilaisia rodultaan. Lasse-isännän ylpeyden kohteena olivat hevoset, joita oli vuosien saatossa useita. Ulla, Leena Lohdutus ja isännän ylpeyden kohteena taisi olla pitkään tilalla ollut avulias Urpo ja tilalla 15 vuotta ollut Pasi. Tuohon aikaan oli tapana antaa eläimille aina nimet, yksi kotisika oli nimeltään Emma ja yksi lehmä oli Hertta. Ja kaikkea karjaa ja pihapiiriä vahti uskollisesti Nalle-koira. Pihapiirissä oli kolme mehiläispesää, joiden laatikoita kutsuttiin Onnelaksi, Satumajaksi ja Lepolaksi.

Rikalaisen rannassa ja myös Merimaan rannassa suoritettiin aikuiskastamiset.

J.O. Rikalainen oli perustamassa Merikarvialle oman palovakuutusyhdistyksen

J.O. Rikalainen toimi Merikarvia-Siikainen Palovakuutusyhdistyksessä pitkään. Kun mainittu yhdistys juhli seuraintalolla, tänään mieslaulajaintalo, 27.12.1951 60-vuotistaivaltaan arvokkaalla juhlalla, lausui tilaisuudessa taloustirehtööri J.O. Rikalainen juhlan tervehdyssanat. Maanviljelijä K.V. Lehtojoki oli tilaisuuteen laatinut yhdistyksen historian, jota varten hän oli perehtynyt yhdistyksen historiaan lukemalla kuntakokouksien pöytäkirjoja ja tarkastelemalla yhdistyksen tilejä ja muuta arkistotietoa. Sanottu yhdistys on Merikarvian ensimmäisiä yhdistyksiä. Ensimmäisen kerran palovakuutusyhdistys tuli esiin keskusteluissa 27.4.1870, kun Helsingin Palovakuutusyhdistys aikoi nostaa sen asiamiehen, viisaustieteiden magister Ervin Avellanin palkkaa. Tästä kimpaantuneina Merikarvian kuntakokous päätti erota siitä ja alkoi puuhata omaa palovakuutusyhdistystä. Sitä varten valittiin oma komitea laatimaan yhdistykselle ”Reglementtejä” ja sen tuli ottaa yhteyttä Siikaisten kuntaa, jotta se saadaan hankkeeseen mukaan. Asian etumieheksi valittiin nimismies Malm. Alkuinnostus kuitenkin vielä sammui, kun pelättiin sen tuovan suuria kustannuksia. Päätettiin olla entisellään. Vasta 20 vuotta myöhemmin alkoi todella tapahtua. Vuonna 1891 tehtiin lopullinen päätös omasta yhdistyksestä Siikaisten kanssa. Ensimmäisessä kokouksessa 1.9.1891 valittiin toimihenkilöt, joiden toimiaika oli kolme vuotta, joka alkoi vuoden 1892 alusta lukien. Esimieheksi valittiin lukkari F.N. Sandberg, sittemmin Santavuori ja muiksi jäseniksi tulivat valituiksi: varaesimieheksi tilalliset Valviiki Riispyystä ja Aaron Tommila Köörtilästä, ja nahkuri K.E. Vesanen Ylikylästä, joka samalla toimi rahastonhoitajana. Varajäseniksi tulivat Mikko Storgård Kasalasta, Jaakko Hamström Köörtilästä ja Jaakko Pitkäranta Lauttijärveltä. Yhdistyksen palveluksessa Sandberg, Vesanen ja Pitkäranta tekivät usean vuosikymmenen työt. Yhdistyksen ensimmäinen vakuutus on itsellinen Iisakki Koskisen Lauttijärveltä ottama, sillä hänen vakuutuskirjansa numeroksi on merkitty Nro 2 ja se on päivätty 18.7.1891. Ensimmäinenkin numero ilmeisesti on ollut Koskisen vakuutuskirjassa, kun irtaimisto tuolloin merkittiin omaan vakuutuskirjaan. Nro 1 on kadoksissa. Vuonna 1951 on ollut esillä se vakuutusten luettelo, jonka opettaja Akseli Hakosalo on laatinut taitavalla käsialallaan ilmeisesti irtolehtisiltä vuonna 1902. Jonkun toimeksiannosta Hakosalo tämän luettelon laati ja on aivan ilmeistä, että tuolloin jo puuttui joitain vakuutusasiakirjoja. Vakuutuksia kertyi ensimmäisenä vuonna kaikkiaan 183 kappaletta. Vuoden 1891 tilit osoittavat, että tuloja saatiin 871,19 markkaa. Kun kuluja oli 340,92 markkaa, niin voitto oli 530,27 markkaa. Vakuutukset olivat ensimmäisenä vuotena lähes kokonaan merikarvialaisten ottamia, sillä vain kahdeksan ahlaislaista oli ottanut vakuutukset tästä yhdistyksestä. Siikaisista tuli ensimmäinen vakuutussopimus vasta 19.3.1892. Ensimmäisen tulipalon korvaus suoritettiin 26.7.1893 Erkki Erkkilälle. Korvaus oli 95 markkaa. Samana vuonna 18.10. oli jo suurpalon korvaamisesta kysymys, kun kauppias Rikhard Lehtosen rakennukset, kauppatavarat ja nahkurinvarasto paloivat Lankoskella. Missähän tuo liike oli? Vuonna 1900 tuloja kertyi 5.955,60 markkaa ja menoja 4.172,60 markkaa ja säästöä siis 1.783 markkaa. Säästörahat lainattiin paikkakunnan asukkaille. Tuohon aikaan lähimmät pankit, kun olivat Porissa.
Yhdistyksen toimihenkilöistä Vesanen kuoli 1915. Rahastonhoito siirtyi kauppias Virtapurolle. Santavuori erosi esimiespaikaltaan ja Virtapuro toimi jonkin aikaa myös esimiehenä. Virtapuron ajalta pöytäkirjoja ei ole olemassa. Vuonna 1925 hallituksen jäsen U.A. Näsi ja T.J. Veikkola alkoivat hoitaa yhdistyksen asioita. Rahastonhoito annettiin T.J. Veikkolalle ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä U.A. Näsi. Yhdistyksen toimesta aloitettiin määrätietoisesti palontorjuntatyöt hankkimalla palokalustoa kertyneillä ylijäämillä. Moottoriruiskuja hankittiin Merikarvialle, Leväsjoelle, Siikaisten kirkonkylään ja Ahlaisiin. Käsivoimaisia ruiskuja hankittiin Lauttijärvelle, Honkajärvelle, Koittankoskelle, Lammelaan, Riispyyhyn, Tuorilaan, Kivijärvelle ja Kuvaskankaalle.
Yhdistys osallistui paloaseman kustannuksiin ja hälytyslaitteen aikaansaamiseen. Palokalustoon ja palontorjuntaan käytettiin vuosina 1922 -1937 kaikkiaan kalustoon 42.047 markkaa ja palokunnille 22.167 markkaa.
Vuonna 1935 hallituksen puheenjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi tuli maanviljelijä Oskari Pitkäranta. Hän erosi toimitusjohtajan tehtävästä vuoden 1946 lopussa, mutta hän jäi hallituksen puheenjohtajaksi. Toimitusjohtajana toimi vuoden 1947 alusta 5.5.1948 saakka kauppias A.B. Sala ja hänen jälkeensä toimitusjohtajana oli maanviljelijä T.J. Veikkola.
Vuonna 1950 yhdistyksen vakuutuskanta oli 883.329,630 markkaa. Nyt oli tehty jo 394 uutta vakuutusta vuoden aikana ja kaikkien vakuutusten yhteismäärä oli jo 2.238. Vakuutuskanta oli jo 1.196.375.930 markkaa. Vuonna 1947 maksettiin palaneesta omaisuudesta korvauksia yhteensä 726.015 markkaa. Sanotun vuoden tappio oli kaikkiaan 63.011,50 markkaa. Isoimmat vakuutukset jälleenvakuutettiin. Vuonna 1950 korkein oma vastuu oli 300.000 markkaa.
Yhdistyksen toimintaan pitkäaikaisesti ovat vaikuttaneet juuri T.J. Veikkola ja Oskari Pitkäranta. Myös J.O. Rikalainen, Jaakko Aaltonen, Väinö Juhantalo ja J. Yliknuussi ovat suorittaneet yhdistyksen hyväksi mittavan työn.
Yhdistyksellä oli useita asiamiehiä. Heistä tulee mainita Aleksi Juhola Kasalasta, herrastuomari A. Vanhatalo ja Väinö Vainio sekä K.V. Lehtojoki.

J.O. Rikalaisen sydäntä lähellä oli Sataman kansakoulu
Sataman koulu oli Rikalaiselle aina sydämen asia

Sataman kansakoulu
Taloustirehtööri Rikalainen vaikutti voimallisesti ja jätti pysyvän jäljen sataman kansakoulun historiaan. Olen laatinut kattavan jutun Sataman kansakoulusta, jonka voit lukea saadaksesi yksilöllisemmän kuvauksen tästä koulusta, joka oli minunkin kansakouluni neljän luokan verran 1948-1951, kunnes siirryin Merikarvian yhteiskouluun jatkamaan opintietäni.
Koulun johtokunta hyväksyi 23.3.1923 A. Keinäsen urakkatarjouksen koulun perusmuurien, kivijalan ja kellarin teosta 15.000 markalla sekä Frans Saarisen ja Juho Siltasen urakkatarjouksen päärakennuksen puutyöstä 37.900 markkaa. Edelleen päätettiin ostaa 17.8.1923 kauppias Evert Snellmanilta kaksikerroksinen makasiinirakennus 15.000 markalla koulun tarpeisiin. Onkohan näistä rakennuksista jäljellä kuvaa?
Johtokunta hyväksyi Albin Keinäsen urakkatarjouksen koulun ulkohuonerakennuksen ja saunan kivijalan ja sementtitöistä 6.500 markalla.
Päätettiin 27.12.1923 tilata ikkunat ja ovet Porin Puuteollisuus Oy:ltä 15.500 markalla ajettuna Porin rantaan, josta ne meritse tuotiin Krookan satamaan. Ikkunat tuli olla valmistettu sisäikkunoineen ja öljyttynä.
Johtokunta tilasi 29.6.1924 neiti Elin Petterssonin kirjakaupasta Orkullan mäeltä koulutarpeita 3.978 markalla mm. hankittiin Lauri Ingmanin raamatunhistoriaa 25 kappaletta, valistuksen lukukirjoja 30 kappaletta, Mantere-Sarvan yleistä historiaa 15 kappaletta, Faberin lyijykyniä ja valistuksen kaunokirjoitusvihkoja sekä mustetta ja valmiiksi leikattuja imupapereita. Valtuustolle ilmoitettiin, että kouluun on jo ilmoittautunut 55 oppilasta ja todennäköisesti oppilaita tulee vielä lisää. Siksi päätettiin ehdottaa valtuustolle, että se perustaisi toisen opettajan viran Sataman koulua varten.
Valittiin yksimielisesti väliaikaiseksi opettajaksi ilman viran auki julistamista ja saatuaan toimenpiteelle tarkastajan hyväksymisen lukukaudeksi 1924 -1925 Hanna Vilhelmiina Norrgård ohjesäännön mukaisine palkkoineen.
Koulun ensimmäiseksi vahtimestariksi valittiin 15.8.1924 -10.1.1925 Hanna Källi.
Koulun vihkimisjuhlapäivä pidettiin 26.10.1924.
Puuseppä Frigårdilta, tunnettiin myöhemmin nimellä Vapaatalo, tilattiin 19.1.1925 20 pulpettia 20 markalla pulpetti ja opettajan pöytä 265 markalla sekä opettajan tuoli 60 markalla.
Yksimielisesti valittiin opettajaksi Ines Tommila 1.8.1925 lukien 2-vuoden koevuosiksi.
Ilmari Hirvonen tuli koulun opettajaksi 1.8.1924.
Johtokunta totesi 28.8.1942, että sataman koulun virkaa oli hakenut 3 opettajaa, joista äänestämällä valittiin Hilkka Annikki Peuraniemi Rovaniemeltä.
Johtokunta valitsi 16.8.1948 johtajaopettajaksi kolmeksi vuodeksi opettaja Ilmari Hirvosen ja toiseksi alakansakoulun opettajaksi lukuvuodeksi 1948 -1949 Ilma Alhon sekä siivooja -keittäjän toimeen Selma Merilahden.
Koululle valittiin opettajaksi Senja Ojantakanen lukukaudeksi 1949 -1950.
Koska Hirvonen 28.8.1950 jälkeen ei voinut enää hoitaa virkaansa, tehtiin seuraavia muutoksia: Senja Ojantakanen alkoi opettaa V, VI ja VII luokkia. Hilkka Peuraniemi III ja IV luokkia. Ilma Alho alkoi opettaa II luokkaa ja kouluun otettiin Laura Koskenkorva opettamaan I luokkaa ja poikien käsitöiden opettajan hankkiminen annettiin Paavo Heikkilän hoitoon. Aromaa tuli sitten poikia opettamaan. Johtokunnan sihteeriksi valittiin opettaja Peuraniemi. Johtokunta luki opettaja Ilmari Hirvosen eroanomuksen ja siihen johtaneen lääkärintodistuksen. Hirvonen oli syntynyt 1882. Hän oli pitkään toiminut koulun ansioituneena opettajana. Hirvoselle tehtiin Merikarvian sairaalassa vaikea leikkaus, joka johti hänen eläkkeelle siirtymiseen, kuten kunnanlääkäri T. Carlson suositteli tekemään. Johtajaopettajaksi Hirvosen tilalle valittiin opettaja Senja Ojantakanen.
Opettaja Ilmari Hirvonen palveli koulua kiitettävällä osaamisella ja tarmolla 1.8.1924 alkaen aina 31.12.1950 saakka.

J, O, Rikalainen oli aloitteellinen: Alakylän sähkötehdas
Syksyllä 1917 päättivät Merikarvian kunnan Alakylän kylän miehet vetää sähkölinjan Salmen nelikkotehtaalta Krookasta. Sillä oli tarkoitus ratkaista puutteelliset valaistusongelmat. Monta vuotta kestänyt maailmansota oli aiheuttanut monen tarvikkeen pulan, mm paloöljyn jatkuva puute aiheutti kylään pahanlaisen valaistuspulman.
Tosin talojen oli mahdollista saada raakaa naftaa korvikkeeksi, mutta se haisi pahalta ja lisäksi nokesi pahoin huonetilat. Karbidivalo oli kirkas, mutta vaikea käyttää.
J.O. Rikalainen ryhtyi sähköasiaa johtamaa ja pian tolpparivi oli pystyssä Alakylän Haanpäästä Salmen pyttyverstaalle. Sähkölinjaa jatkettiin vielä yli joen viemällä Salmelaan, Huhtasaloon, Kivekkäälle ja Myllymäen Jussille saakka.
Eräänä syyskuun pakkasaamuna kertoo Paavo Kaleva, joka oli syntynyt 9.7.1903, että linjanvetotalkoisiin kokoonnuttiin Haanpään riihipihaan. Työhön mestariksi oli palkattu Kusti Lindeen Krookasta. Vetotyössä oli mukana 6-7 miestä ja asiasta kertova Paavo Kalevala oli 14- vuotiaana myös jonkinlaisena apuna.
Paavo saikin tärkeän tehtävän viedä Laaksoselta lainaksi saatujen tolppakenkien avustuksella posliini-knupit tolppiin. Mutta langan vei sitten Linden itse tolppaan ja sitoi sen kiinni. Paavo Kaleva kertoo eläväisesti, kuinka hän vei knupin jopa ”Kuunarparkin mastopuuhun”, jonka Sakin Ville oli tuonut metsästään Stupilan mäelle. Se oli niin korkealla, että latvasta näki oikein ”Ouran Pookin”.
Kaleva onnistui ripeästi knuppien kiinnittämisessä, koskapa langan vetäjät tulivat vasta Kalpakan kallioilla.

Skuttnabbilaisuus oli J. O. Rikalaisen elämässa tärkellä paikalla

Merikarvialla vaikuttivat seurakunnan ulkopuolella Merikarvian Evankeliset Ystävät, joita myös kutsuttiin skuttnabbilaisiksi Skuttnabb-nimisen johtajansa mukaan. Rikalaiset löysivät heidän joukostaan, ensin Aali ja vuotta myöhemmin Juho hengellisen kotinsa. Juhon toimesta Alakylään rakennettiin suuri rukoushuone, jossa se Kuninkaantien varressa edelleenkin seisoo. Perinteinen puhtaan kirkollinen virtaus on toki pysynyt selvänä pääliikkeenä Merikarvialla, vaikka myös helluntailaisuudella on ollut pysyvä sijansa täällä Saalem rukoushuoneineen. Helluntailiikkeen jäsenillä on talkoilla pystytetty iso rukoushuone Puusepäntien varrella Ylikylässä. Laestadiolaisilla on ollut oma pysyvä tilansa Ollinmäessä jo pitkään.
Evankeliset Ystävät suorittivat Rikalaisen rannassa joen varressa Alakylässä ja Brandissa meren äärellä kastetilaisuuksia, joissa aikuisia naisia ja miehiä kastettiin uskonsisariksi ja –veljiksi. Evankeliset ystävät saivat J.O. Rikalaisen toimesta oman hautausmaansa Uuden hautausmaan vierestä, jonne myös taloustirehtööri J.O. Rikalainen on haudattu.

Terveisin Virpolasta

Lauri Hakosalo 8.5.2020