Ennen vanhaan hautajaisiin kutsuttiin kirjeitse kaupasta ostettavilla kutsukorteilla, jotka olivat erikseen suunniteltu hautajaisiin kutsumista varten. Kutsut oli varustettu mustalla reunuksella ja keskellä oli tila vastaanottajan nimeä ja osoitetta varten, sisällä oli tilaa, johon voi kirjoittaa vainajaa ja hautausta koskevia tietoja. Vanhemmilleni tuli joskus kutsu, johon osoitteen lisäksi oli kirjoitettu: ” Pyydetään kantajaksi”. Näin saatiin kantajat niillekin, joiden omaisista tai tutuista ei löytynyt riittävästi kantajia. Tuohon aikaan kantajiksi kelpasivat vain miehet. Hautajaisia varten oli myös erikoiset hautajaiskaramellit. mustaan tai valkoiseen paperiin käärittiin karamelli ja kääröstä tehtiin pitkänomainen. Käärön molemmat päät leikattiin suikaleiksi. Näitä me lapset saimme tuliaisina, kun vanhempamme palasivat hautajaisista. Usein mukaan oli laitettu myös tuliaisia kahvipöydän antimista, oli pullaa, kakkua ja pikkuleipiä. Näitä saatiin myös muista juhlista, joissa me lapset emme olleet mukana.

Isoisäni Johan Uusitalo, eli Tuurapappa kuoli 15.6.1946. Olin tuolloin 10 vanha pikkupoika ja muistan hyvin Tuurapapan hautajaiset. Kun Tuurapappa oli kuollut, hänet pestiin formaliinilla, eli ruumiin pesuvedellä, joka oli Formaldehydin ja veden seos. Näin hänen ihonsa desinfioitiin ja estettiin kärpästen ja muiden ötököiden pesiytyminen vainajan iholle. Näin myös estettiin hajuhaittoja. Sitten hänet puettiin ja laitettiin arkkuun. Häntä säilytettiin Uudentalon riihessä missä ei ollut minkäänlaista viilennystä, oli vain aivan pimeä tila, johon päivänvaloa saatiin avattavista ulko-ovista. Kun siellä kävi sukulaisia ja tuttua vainajaa katsomassa, pyrin minäkin aina mukaa. Näin hänet makaamassa avonaisessa arkussa. Hautajaiset järjestettiin keskikesällä. Uudentalon pihaan oli pienistä kuusista tehty havumaja ja sen sisällä oli Papan arkku pukkien päällä. Arkku oli vähän aikaa avoinna, jotta ainakin osa saattoväestä voi todeta kuka arkussa makaa. Kansi suljettiin ja nostettiin kumipyöräkärryille. Talon hevonen Virkku oli valjastettu kärryjen eteen ja kärryt oli koristeltu havuilla. Kuskiksi tuli Jaakko Näsi. Sitten lähdettiin rauhallista vauhtia kohti kirkkoa ja hautausmaata. Saattoväki käveli arkun perässä. Kun tultiin makasiinin vieressä olevalle portille, ottivat kantajat arkun ja kantoivat sen valmiiksi kaivettuun hautaan. Arkku laskettiin hautaan siten, että vainajan jalat tulivat itään päin, näin kasvot tulivat auringon nousun suuntaan. Seurakunnalla oli omat haudankaivajat, jotka lapioilla ja rautakangilla kaivoivat haudat, myös talvella jäätyneeseen maahan. Joskus omaiset peittivät haudan reunat ja pohjan kuusen havuilla. Näin saatiin vaikutelma, että vainaja lasketaan havumajaan eikä kylmään maakuoppaan. Kun arkku oli laskettu hautaan, siunasi pappi vainajan. Tämän jälkeen kantajat ja muutkin miehet loivat haudan umpeen. Haudan reunoille oli varattu 6 lapiota, yksi jokaiselle kantajalle. Ensin haudasta kuului kovaa kopinaa, kun kivet putoilivat arkun kannen päälle. Pelkäsin tuolloin, että kopina herättäisi Tuurapapan, ei herännyt. Kun joku lapiomiehistä piti taukoa, tuli heti mies saattoväestä tilalle. Kun hauta oli luotu umpeen ja hautakumpu muotoiltu, laskettiin seppeleet ja kukat. Tuohon aikaan yleisin kukkalaite oli seppele, jossa oli kaksi melko leveää nauhaa, joihin oli kirjoitettu vainajan nimi, muistolause ja seppeleen laskijoiden nimet.
Muistotilaisuus pidettiin Uudessatalossa. Isoisälläni oli viisi poikaa ja kolme tytärtä, joista neljä poikaa ja tyttäret olivat mukana muistotilaisuudessa. Yksi pojista asui Amerikassa. Isoisäni oli toivonut, että pojat muistelisivat häntä hautajaisissa iloisella mielellä ja ottaisivat viinaryyppyjä hänen muistolle. Tuurapapan tytär Aini oli järjestänyt veljilleen pirtua, josta miehet tekivät sopivan boolin ja säilyttivät sitä hevostallissa. He kävivät usein hevosia katsomassa ja aina palattuaan tupaan juttu luisti ja naurua riitti. Muu väki joi salissa kahvia ja veisasivat virsiä sekä kuuntelivat papin puheita, tuvassa miehet muistelivat isäänsä iloisin mielin kuten heidän isänsä oli toivonut. Nykyään arkkuhautauksen lisäksi on tullut tuhkaus. Vainajan tuhkaa laitetaan uurnaan, joka voidaan laittaa esimerkiksi vanhempien hautaan. Tuhkat voidaan myös levittää vainajan toiveen mukaisesti vaikkapa mereen. Täällä Hämeenlinnassa on hautausmaan yhteydessä ”Muistolehto”, jonne vainajan tuhkan voi tuoda. Näin omaisilla on hautaa verrattava paikka, jonne voi tuoda kukkia ja kynttilöitä ja käydä muistelemassa vainajaa. Muistolehdon kiveen voi kiinnittää myös vainajan nimilaatan. Tietojeni mukaan myös Merikarvialle tulee tai on jo samanlainen muistolehto.

Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka Uusitalo
Kirjoittaja on saattanut haudan lepoon monta ystävää ja sukulaista, ollut myös kantajana