Noin 75 vuotta sitten tein yhteiskoulun käsitöissä itselleni pöydän. Pöydän korkeus on 80 cm, pituus 120 cm ja leveys 60 cm. Siis normaalin kokoinen puinen pöytä. Käsityötunnit olivat Ahlströmin kansakoulun, eli Vanhan koulun veistoluokassa. Opettajana oli Pekka Kyläkoski.

Pöydän tukijalat ovat ristissä olevat jalat pöydän molemmissa päissä. Jalkoja yhdistää keskikorkeudella tukilankku. Tukilankun molemmat päät on kavennettu siten että ne mahtuvat jalkojen risteyskohdassa olevien aukkojen läpi. Lankun molemmissa päissä on aukot kiiloja varten. Puisten kiilojen avulla kiristettiin jalat tukevaan asentoon. Molempien jalkojen päällä on vaakapuu, johon jalkojen yläpäät on lovettu. Näiden vaakapuiden päälle on tehty pöytälevy kapeista rimoista, joiden välissä on kapea rako.

Kun tarkastelee näitä rimoja, ei taida löytyä kahta samalaista rimaa. Jokainen rima on oma yksilö. Pöytää tehtäessä jouduin sahaamaan, höyläämään, poraamaan, talttaamaan, viilaamaan, liimaamaan, naulaamaan, hiomaan ja maalaamaan. Kun vielä ottaa huomioon koulun työvälineiden huonon kunnon, voin olla tyytyväinen tulokseen.

Kun Pekka sitten tarkasti pöytääni, katsoi hän kaikki liitoskohdat huolellisesti läpi. Sitten hän totesi: ”Kaikkea se puu antaa itsestään tehdä”. Olin iloinen saamastani arviosta, sillä ajattelin, että puu on antanut tehdä itsestään hyvän pöydän. Into kyllä laski, kun näin saamani arvosanan.

On kuitenkin todettava, että puu antoi itsestään tehdä hyvän pöydän. Pöytä on edelleen käytössä Ouran mökillä. Kesät se on terasilla tiskattavien astioiden kasaamispaikkana. Talvet se on sisätiloissa suojassa. Katselen joka kesä noin 75 vuotista pöytääni ja muistelen kouluaikojani. Ei siis mikään turha tekele. Taitaa olla kohta antiikkia?

Hyvää joulua
Jukka Uusitalo