Monta vuotta sitten oli Hakasalossa apulaisena nainen, jonka nimi oli Signe. Hänellä oli erittäin vilkas ja runsas mielikuvitus. Hän kuvitteli olevansa poliisi, naispoliisi. Mielikuvissaan hänen hyvä poliisitoveri oli konstaapeli Vuorenmaa. Toinen Merikarvian poliisi Väkinen ei kuulunut Signen suosikkeihin. Signe jutteli innoissaan Vuorenmaan kanssa ja ratkoi rikoksia. Huoneessa ei ollut Signen lisäksi muita, mutta silti juttu luisti. Signe saattoi tulla yllätäin huoneeseen ja sanoa:! Morjes vaa Vuorenmaa” ja vähän ajan kuluttua, ”jaa näkyy se Väkineki olevan paikalla”. Myös meidän isä kuului Signen suosikkeihin. Isäni osasi keskustella Signen kanssa samoin kun hän keskusteli lasten kanssa, aina mukana heidän mielikuvissaan.
Signellä oli erikoinen vaiva. Joka iltapäivä kahden paikkeilla Signe ilmoitti, että päätä polttaa. Hän pyysi Erkiltä, joka tuolloin ei vielä ollut Olliver Hawk, Lempitädin päänsärkypulveria. Lempitäti oli Erkin äidin sisar ja hänellä oli apteekki Kälviällä. Täältä Erkki oli tuonut tyhjiä pulveripapereita, joihin tuohon aikaan käärittiin lääkkeeksi tarkoitetut pulverit. Näihin papereihin Erkki kääri oman reseptinsä mukaan tehdyn lääkkeen. Hän laittoi perunanjauhojen sekaan hienoa suolaa. Perunanjauhoja oli noin kaksi kolmasosaa ja suolaa yksi kolmasosa. Sekoitus maistui tavallaan lääkkeeltä. Otettuaan lääkkeen, kävi Signe makuulle ja otti reilun puolen tunnin nokoset. Herättyään hän oli taas pirteä ja muisti aina kehua Lempitädin päänsärkypulveria.

Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka uusitalo
Kirjoittajakin ottaa iltapäivisin puolen tunnin nokoset, mutta ilman Lempitädin pulveria.