Nykyinen asuinpaikkani, Kotka, oli sodan aikana yksi maamme pommitetuimmista kaupungeista. Me siellä synnyinkunnassamme olimme taisteluista kauimpana. Pommituksia emme kokeneet. Vai oliko jotain?
Mäntylahden takana oli räkättirastaiden suosima pesimismetsä. Tottakai siellä käytiin munimisaikana. Metsikkö päättyi peltoihin. Taustalla oli Pohjarannan tie ja Varheenmaan rakennukset. Siinähän se pommikuoppa oli, noin pieni. Vieressä harmaa lato pystyssä.
Asioista perillä oleva taho tiesi kertoa: "Kirkkoa se yritti pommittaa. Bensa lopussa, joutui tyhjentämään pommilastiaan." Tällaisia mietteitä kuultiin.
Mitä se viholliskone täälla kaukana lännessä on pommilastissa tehnyt? Kuopan reunalla seisoimme. Selvittämättömiä asioita jäi!
Talvella se sitten tuli; Värenmäen poikien tietotoimisto oli saanut viestin; Krookan jäälle on saksalainen hävittäjä tehnyt pakkolaskun. Eihän sitä koulurepun sisältöä muutenkaan innolla tutkittu. Nyt se vähäkin jäi. Suuret asiat painoivat nyt!
Potkukelkalla satamaan, Sevion luona oli uteliaita. Joku kotirintaman mies komenteli: "Klopit kotio." Ei mennyt viesti perille.
Muistelen jonkun viranomaisen asiallisesti kertoneen, Porista tulee erikoisauto hakemaan koneen pois. Tulihan se.
Koskivuon kahvilan luona oli sotilasajoneuvoja ja erikoisen lavetin päällä pakkolaskun tehnyt kone. Suomi ja Saksa olivat aseveljiä, joten kolonnaan kuuluneet saksalaissotilaat suhtautuivat meihin asiallisesti, jopa lempeästi. Muistan asepuvut ja ihmetystä herättäneet "maihinnousukengät".
Siinä lavetin päällä se nyt oli. Kuinka se on noin pieni? Kun joskus näimme Lähteen Eeliksen käyvän Lännennäsin päällä äitiään katsomassa, niin tietävimmät sanoivat siipivälin ulottuvan Värenmäeltä Kouhin sahalle. Ei nekään kaikkia tienneet!
Tarina kertoo, tuskin moottori oli ehtinyt jäähtyä, kun Hyrskylahden Arvi jo laahasi plootunpalaa pitkin jäätä.
Kyllä meidän Ilves-vartion edustajakin oli asialla. Johtajamme Viertolan Erkki sai myös "kotiinvietävää".
Yhteiskoululla toimi lennokkikerho. Oliko maisteri Helanko johtajana? Sinne Erkki sen "näytteen" vei.
Karhulan ilmailukerhon sielu on pitkään ollut eversti Jyrki Laukkanen, ilmavoimien pitkäaikainen koelentäjä. Hän oli asiantuntijana Jämijärven surullisessa tapahtumassa. Hän kertoi, että tekniikan valtavasta kehityksestä huolimatta täydellisyys on tavoittamattomissa.
Minusta se löytyi jo 1940-luvun lopulla. Olimme Työlahden Akselin mukana viemässä pyttykuormaa Kouhin sahalta Krookkaan. Meistä pojista oli purkauksessa apua ja Akseli palkitsi työmme. Poikkesimme tullessa osuusliike Kansaan, Levanderin Martin johtamaan kauppaan.
Akseli osti meille kolmelle pojalle yhteisen limonaadipullon. Se oli tasattava kolmen pojan kesken. Kaupan rappusilla joimme, ne kaksi silmäparia, jotka vahtivat juovaa. Niitä tarkempia laitteita ei vielä ole keksitty! Eversti nauroi, taitaapa niin olla!
