Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
  Missä palaa?
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja

Oko sulla kiirus

"Onko sulla kiirus?"
Kesällä 1946 olimme menossa Vanhankoulun kentälle pelaamaan pesäpalloa. Hiltusen Hannu, joka asui asui Mäkivaarassa, oli saanut pelivälineen ja sitä piti päästä kokeilemaan.

Oikeista pesäpalloista ei ollut tietoakaan. Tämäkin oli jotain keinonahkaa. Pallon sisällä oli jokin paino. Se tarkoitti sitä, ettei pallo pompannut, mutta uusi se oli.

Kouhin kujan loivaa nousua tuli pyörää taluttaen Grönroosin Juha. Hän oli tulossa Kouhin sahalta. Pyörän sarvissa ja takahäkillä oli krinkuloita. Kala-astioita kun tehtiin, pohjia ja kansia sorvatessa niitä syntyi. Kuivaa tavaraa kun olivat, eipä parempia kaffeepuita voinut ajatella.

Juhalla oli lonkkavika, kuorman sidonnat löystyneet, hankalaa oli. Hannu oli mennyt edeltäpäin. Juha tuli kohdalleni kysyen, voinko auttaa, että hän saisi sidottua kuorman.

"Nyt on vähän kiirus", oli vastaukseni. Lähdin pallokentälle. Tämän jälkeen tavatessamme Juha aina esitti tuon otsikon kysymyksen. Olisi vaikka kironnut tai huutanut. Helpommalta olisi tuntunut.

Kerroin asiasta kummilleni Murtomaan Eerolle, isätön kun olin. Murtomaahan uusittiin pärekatto. Eero kertoi Grönroosin Juhan kysyneen muutamaa pärettä. Hän haki tallista puisen saavin, käski minun laittaa sen täyteen päreitä.

Juha asui Peepeessä, Katajamäen naapurissa. Ei kun hevosella sinne. Isäntä tuli pihalle vastaan ihmetellen tuomisiamme. Eero sanoi menevänsä sisälle katsomaan, jos talosta saisi korvikkeet. Kahvia ei silloin vielä ollut.

Eero sanoi Juhalle, että Antti kantaa ne päreet liiteriin. Taitaa pojalla olla Juhalle kahdenkeskistä asiaakin. Pyysin anteeksi sanomisiani häneltä. Juha alkoi touhuta sen saavin kanssa, jossa ne päreet olivat olleet. "Sisällä taitaa olla korviketta, kastamistakin." Mennessämme kuistilla hän laittoi kätensä olkapäälleni. Tuntui niin hyvältä, itkettikin.

Kuinka kevyt oli olo kotimatkalla. Asiat oli sovittu. Meistä tuli Juhan kanssa kaverit. Tavatessamme hänellä oli aina joku mukava sana sanottavana. Olimme ystäviä.

Kiire sotkee asioita. Kannattaa kuunnella kanssaihmistä, arvostaa ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Täällä ei ole yhtään sellaista, joka yksin pärjää. Ei auta uho, ei omaisuus.

Eero kuoli 1955 marraskuussa kotonaan keuhkosyöpään. Suuresti kunnioittamani Heinon Lauri valvoi öitä, teki liikuttavan ystävänpalvelun. Olin yhden yön Laurin mukana. Eero kertoi hiljaisella äänellä, että he olisivat Ailin kanssa adoptoineet minut lapsena, mutta äiti ei suostunut. He olivat sylikummejani.

Tuntui herkältä ajatella. Kirjoitukseni matkankin tein eräällä tavalla isän kanssa.

Antti


Päivitetty 28.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä