Muistoja herättänyt soitto

"Männäviikolla" Ratalan Liisa soitti Merikarvialta. Merikarvian Joulu -lehdessä olleeseen kuusijuhlakirjoitukseen palaten hän kotoisella murteella kysyi: "Eks sä ollenkaan muistanu sitä joulunäytelmää, ko sä olit kuninkas ja mä kuninkatar?" En muistanut. Miten on päässyt tapahtumaan, minä, joka olen kova kehumaan itteäni, unohdan tuollaisen!

Puhuimme pitkään. Teimme aikamatkan kauaksi lapsuus- ja nuoruusvuosiin.

Olen aikaisemmin maininnut Ratalan perhekunnan älykkyydestä. Äitini kertoi olleensa kiertokoulussa Impivaarassa. Opettajana oli Ratalan lasten äiti. Geeniperimää on. Opiskelumahdollisuuksia jos olisi ollut, valkolakkeja olisi laitettu monelle päähän.

Antti ja Helmo toimivat maanviljelijöinä, Heikki Luvialla pankinjohtajana, Martti Kajaanissa insinöörinä, Pentti Simossa "mettäherrana". Tauno on minua vähän nuorempi, insinööri halusi enemmän, korkeakoulututkinto siihen lisäksi, terveiseni sinne Jväskylään!

Puhuin muutaman kerran Martin kanssa. Niin vain ne paperirullat jäivät taka-alalle. Puheet kääntyivät sinne kotikylään. Liisa kertoi vanhallakoululla Pekan olleen vihainen, kun ei mennyt yhteiskouluun. Näki lahjakkuuden.

Eeron tapasin satamassa. Kerroin oheisen tarinan Liisalle. Meille satamaan tuli ylityönjohtajaksi merikapteeni Aarre Eskola, Seiskarin poikia. Kuultuaan olevani Merikarvialta, kertoi seuraavaa; Hän oli Finnsailorin förstinä. Oli lähdössä satamaan hommiin j viimeisenä iltana juhlistivat tapahtumaa, mukana myös Ratalan Eero.

Aarre kertoi kysyneensä Eerolta, miten sinä ainoana miehenä toit kovassakin tuulissa kahvimukin täytenä "prykälle". Eero kertoi: "Kun lähdin keittiöstä, ryyppäsin suun täyteen ja juuri kun tulin komentosillalle, laskin suusta mukiin!" Eerohan seilasi Borelle rahdatussa Karessa perämiehenä. Samaan aikaan sattuivat satamaan Työlahden Antti, Finnmaidin stuertti ja Effoan sähköttäjä, Poijärven Poppeli.

Olimme Antin laivassa kahvilla. Siinä sitä Merikarvian seilorit kertoivat juttujaan, joukossa lapsilta kiellettyjäkin. Kapteeni Hyytiäinen kahvitteli kanssamme. Lähtiessään hän kysyi minulta, onko Antti siellä Merikarvialla tavallisia ihmisiä ollenkaan? Sanoin meitä olevan noin 7000. Nämä kolme ovat paraatijoukkoa!

Työlahden Antti asui Haminassa, vuosikymmeniä tapasimme. Anttihan oli stuerttien ykköstykki, konstailematon, kotiseudun murretta puhuva. Antti sanoi: "Kun alkaa kusi nousta päähän, kannattaa muistaa, Kuivansillan luota on lähdetty!"

39 vuoden työrupeama suomalaisittain oli kyllä hyvä elämänkoulu. Laivoja kävi paljon. Kotikylän väkeä tapasi viikoittain. Tuollaiset tapaamiset lujittivat sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kiitollisina muistelimme kotikylää. Sieltä kaikki on alkanut. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan loppulause passaa tähän: "Aika velikultia."

Antti