”Vaan kansan yksimielisyys on turva Suomenmaan. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella on asunto”.
Mä näin unta:” Vuoren juurella kasvoi uhkea kuusi ja sen kuusen lähellä, niin että sen humina sille lähistölle kuului, oli punaiseksi maalattu pieni mökki valkoisine nurkkalautoineen”
Lähellä humisi tuuhea koivu ja sitä huminaa säesti kotoisten pikkulintujen viserrykset. Siinä töllissä vallitsi tyytyväisyys ja rauha. Siinä tunnettiin oma vähäpätöisyys – mutta siinä vallitsi silti jakamaton rakkaus omaan kotimökkiin.
Sitä tölliä uhkasi äkisti kamala vaara – ja siitä mä unta näinkin. Kotoisen Graniittivuoren korkeimmalle huipulle pahat voimat vierittivät kamalan suuren kivimöhkäleen. Mutta – ei siinä kaikki! Mä olin näkevinäni miten pahat voimat – väkivalta, ylivoima, varkauden henki, sorron henki – niin turhaa on niitä pahoja voimia kaikkia luetellakaan – yrittivät vierittää tuon jättiläiskiven töllin päälle, joka vuoren juurella oli.
Onneksi heidän aikeensa ajoissa huomattiin. Yksimielisesti riennettiin töllistä vuorelle ja este pantiin kivestä kiven eteen. Mutta valmiit olivat pahat voimat kangellaan sen aina pois työntämään. Mutta uusi kivi oli kohta taas sen sijassa. Yksimielisyys oli torpan voima ja ainoa pelastuksen mahdollisuus.
Ja alhaalla laaksossa torpan edessä kasvoi uhkea kuusi. Sen huminaa kuunteli vaan torpan väki. Ja se kuusi –
se oli kerran oleva torpan turva ja suoja – silloin kun se korpikuuseksi sukeutui. Ja unissani mä rukoilin:
”Herra – pidä yllä yksimielisyys ahdistetun torpan väen keskuudessa ja sitä he kuulkoot, jonka juurella asuvat”.
Akseli Granqvist, sittemmin vuodesta 1906 Hakosalo kirjoitti tämän Merikarvian Nuorisoseuran kuukausilehteen, Räiskeeseen, N:o 13/1901. Lehdessä oli hieno kuva tämän kirjoituksen ohessa.
