Kotiseutuilta Kunnanviraston valtuustosalissa ke. 12.4.2017 klo 18-20. Aiheena vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat. Alustajina aiheesta gradun tehnyt FM Lauri Antola ja FM Riina Haanpää sekä merikarvialaissyntyinen, Helsingissä asuva Seppo Haukoranta, joka on kirjoittanut kaksi kirjaa Merikarvian sanotun ajankohdan tapahtumista.

Tilaisuus oli Merikarvia-seuran ja kansalaisopiston yhdessä järjestämä.

Seuran puheenjohtaja Lauri Hakosalo pitää tärkeänä järjestää saman aihepiirin kotiseutuillan keväällä 2018. Se pidetään paneelikeskusteluna, jota seuran puheenjohtaja juontaa. Paneelissa ovat ainakin tämän kevään luennoitsijat ehkäpä kahdella vielä lisättynä. Tähän aiheeseen on jo voitu perehtyä Merikarvian kunnan uudessa Historia II:ssa, joka valmistuu vuoden 2017 aikana.

Seppo Haukorannan luento 12.4.2017

Suomen Suuriruhtinaskunta
1800-luvun loppu Hyvän kehityksen vuodet aina vuoteen 1899 saakka
Suurlakko 1905 Sääty-yhteiskunnan loppu. Suojeluskunnat ja Punakaarti
Torpparien asema Uusi maanvuokralaki Venäjän sotilaat Suomessa Aseiden salakuljetus Suomeen Eguity-laiva Lokakuun vallankumous Nälkää Suomessa. Isoisän määritelmä Sisällisota Suomessa 1918 Punakaartit Etelä-Suomessa Haminaholma Merikarvialla Suojeluskunnat Pohjanmaalla, ja Merikarvialla värvättyjä ja vapaaehtoisia.

Vanha Venäjän asevelvollisuuslaki kutsunnat Mk 13-15.3.1918 Vain 48% osallistui Merikarvialla. Muusta syystä pois olleet 28% Ei haluttu osallistua sotaan Etsinnät. Piilottelua Viljami Virta Parkano ja Kihniössä aseleposopimus
Sodan alku länsirannikolla Kristiinankaupunki 28.1.1918
Pohjalaiset Merikarvialle 16.2.1918. Irene Kyläkoski päiväkirja Krenatöörirykmentti perust. Kristiinankaupungissa Etappiesikunta Merikarvialle helmi/maaliskuun vaihteessa päällikkö Johannes Volontis. rintamaos. jääkärivänrikki Max Linblom ja tiedusteluos. nimismies August Seppä Max Lindblom Siikaisissa jo tammikuussa 1918, seurakunta Suojeluskunnan päiväkirja helmi/maaliskuu 1918 Sos.dem. puolueen terroritilasto 3.2.1919 räätäli Laiho

Taistelut Merikarvialla Ahlaisissa ja Porissa

Satakunnan ryhmä, komentajana ruotsalainen eversti Linder Porin Rykmentti II Pataljoona Paavo Talvela Haminaholman taistelu Katastrofi punaisille Köörtilän kaartin päällikkö Leino vangiksi ja kaikki kaartin ”paperit” takavarikoitiin suojeluskunnalle. kaartin osat liittyivät Porin punakaartiin Prinssijärven ja Pohjansahan taistelut, kaatuneiden hautaus ja ylöskaivaminen v.1946.

Pirttijärven taistelu luutnantti Kanerva ja jääkäriv. Söderberg Valkoiset olivat jo vaikeuksissa kunnes, Oulun I:n Rintamakomennuskunta pelasti taistelun voiton valkoisille
Punaisten johtaja Särkkä kaatui Taistelussa kaatuneet haudattiin Kortesnevaan papin siunaamana Kanervan ero armeijasta ja ilm. että korotettu kapteeniksi 30.5 Lampin kahakka ja Isonahteen taistelu.
Ahlaisten saariston taistelut sissisota-tyyppisiä iskuja vihollisen asemiin mm. Bastuskerin tuulimyllynmäellä ja Sandbergin talon pihapiirissä, jossa ammuttiin mm. talon isäntä Petter Sandberg
Ahlaisten saariston valkoisia Porin Rykmentin V. komppanian johtajana toimi jääkärivänrikki Sovelius, jonka johdolla valkoiset tulivat Reposaareen 13.4.1918. Sovelius on mukana Merikarvian Suojeluskunnan paikallisjoukkojen kuvassa, joka on otettu Ahlströmin koulun pihalla. Kuvassa myös isoisäni Edvard Stenbacka
Porin Rykmentin VI komppania jääkäriluutnantti Niemeläisen johdolla katsottiin kuitenkin olleen ensimmäisenä Porissa. Hänelle ja hänen joukkueelleen annettiin kunnialahjaksi nimetty rahalahja, joka tänä päivänä vaikuttaisi makaaberilta, kun suomalaiset tappoivat suomalaisia

Sisällissodan taistelut jatkuivat
Valkoiset etenivät Lavian ja Hämeenkyrön kautta Tampereelle. Mouhijärven Salmenkylän kahakassa kaatui merikarvialainen Eero Huhtinen, josta kertoo mm. Lauri Ratala ja Mouhijärven historia Eteneminen Pälkäneelle Valkeakoskelle, Tuulokseen ja Hauholle. Valkoisten sotaretki päättyi paraatiin Helsingissä 16.5.1918 ja sen jälkeen Tammisaaren vankileirin vartiojoukoiksi.
Punaiset vetäytyivät osin samaa reittiä Mouhijärven Karkun ja Tyrvään-Vammalan kautta Lahtea kohti. Monilla punaisilla oli mukana perhe ja koko omaisuutensa, joka tietysti hidasti menoa. Tätä muisteli nakkilalainen Oskari Rantala. Kertoen taisteluista Pälkäneellä ja Hauholla mm. saksalaisten joukkojen kanssa. Punaisten perääntyminen päättyi Lahden Vesalassa, jossa kaikki joutuivat, pääasiassa saksalaisten vangiksi ja sen jälkeen Hennalan vankileirin kautta tuomiolle.

Punaisten tuomitseminen kapinallisina
Juristeilla oli vaikeuksia löytää tarvittavia pykäliä, koska mitään sotaa Venäjän kanssa tai sotatilaa yleensäkään ei ollut koskaan julistettu. Syytteiden perusteluina olivat yleensä valtiopetos tai maanpetos tai em. avustaminen. Tavallinen sotilas sai 3 - 4 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisluottamuksen menettäminen viideksi - kymmeneksi vuodeksi. Johtohenkilöille 5 – 10 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisluottamuksen menettäminen tai kuolemantuomio ja kansalaisluottamuksen menettäminen ainiaaksi. Erikoisinta kuolemantuomioissa oli se, että Suomessa ei ollut lakia. joka olisi mahdollistanut kuolemantuomion, mutta silti Valtiorikosoikeus antoi yli viisisataa kuolemantuomiota, joista noin puolet pantiin täytäntöön.
Edellinen kuolemantuomio Suomessa oli annettu ja pantu toimeen v.1820-luvulla Käsittely valtiorikosoikeudessa tapahtui ”laveammitta muodollisuuksitta” ja syytetyillä ei ollut mahdollisuutta käyttää avustajaa, eikä päätöksestä voinut valittaa. Päätöksestä voi anoa armo, jolloin asian käsittely siirtyi Valtiorikosylioikeuden käsiteltäväksi. Syksyllä 1918 valtaosa asioista oli käsitelty. Syyskuussa 1918 yhdeksässä vankileireissä oli 23000 vankia. Vankileirit muutettiin pakkotyölaitoksiksi ja siirrettiin siviilivankeinhoitolaitokseen. Valtiorikosoikeus ja Valtiorikosylioikeus jatkoivat toimintaansa vuoteen 1920 saakka.

Vankien armahtaminen
Valtionhoitaja P.E Svinhufvud armahti, eli päästi ehdonalaiseen 30.10.1918 kaikki ne, joiden tuomio oli enintään neljä vuotta. Sekä 7.12 1918 kaikki ne, joiden tuomio oli enintään kuusi vuotta. Näin vuoden 1918 loppuun mennessä oli vapautunut 16500 tuomittua.
Samalla päätöksellä saivat amnestian eli syytesuojan kaikki valkoisten puolella taistelleet. Heitä ei siis koskaan syytetty mistään sisällissodan aikaisista rikoksista
Valtiohoitaja Mannerheim armahti kesäkuussa 1919 n. 2000 vankia
Vuonna 1920 eduskunta sääti armahduslain, jonka perusteella 2/3 4000 vangista vapautettiin ja 40000 henkilöä sai takaisin kansalaisluottamuksensa. Tämän jälkeen vankeja oli vielä tuhat.
Vuonna 1927 vankeja oli vielä 50. Eduskunta äänesti heidän vapauttamisestaan äänin 96 vastaan 94 eduskunta hyväksyi vapauttamisen. Näin viimeisten vankien yli yhdeksän vuoden vankeus päättyi v.1927