Lauri Hakosalo

Ylikylän uusi koulu, sijaitsi aikoinaan nykyisen kirjastorakennuksen paikalla

Osa I
Kansakoululautakunta määritteli 14.9.1951 Ylikylän koulupiirin seuraavasti: Eteläraja alkaa merestä Lemmenrannan kohdalta, josta se kulkee Sataman koulupiirin rajaa ja Kärrin kujaa pitkin valtamaantielle, jota pitkin kulkee Tuorilan kansakoulupiirin rajaan asti, nousten siitä pohjoissuuntaan Tuorilan ja Kuvaskankaan koulupiirien rajojen yhtymäkohtaan jatkuen sieltä länteen, kulkien Viitalan pohjoispuolitse mereen ja siitä etelään Lemmenrannan kohdalle.

Koulutalo sijaitsee kunnan omistamalla ”Lahja”- nimisellä tontilla RN:o 13, jonka pinta-ala on 0,52 ha. Alakouluikäisiä lapsia on piirissä 32. Yläkouluikäisiä lapsia on piirissä 79. Koulumatka 0-3km on 102 lapsella, 3-5 km on 9 lapsella ja yli 5km koulumatka on yhdellä ja pisin koulumatka on 6 km.

Ylikylän vanha koulu muuttui laituriaineiksi.
Jo pitkään purkua odottanut Ylikylän ns. Uuden koulun tyhjäksi jäänyt rakennus on viimeinkin tavannut viimeisen kohtalonsa. Kunnanhallitus on myynyt sen Maanrakennusliike Karekselle 1000 markasta ja se kytkeytyy kauppana Krakanokan laituriurakkaan. Entinen opinahjo siirtyy palvelemaa kauppaa ja merenkulkua ja maisema kaunistuu komean keskuskoulumme edustalta.

Opettaja Hilma Vaihinen kuoli vuonna 1961.
Sortavalan kansakoulunopettajaseminaarista valmistui Hilma Vaihinen opettajaksi vuonna 1907. Hän tuli Ylikylän koulun johtajaopettajaksi 1907. Ahersi täällä osaavana kansankynttilänä 43 vuotta. Eläkkeelle Vaihinen siirtyi vuonna1950. Hän oli mukana myös mm. lottatyössä ja naiskuoron johtajanakin. Nuorisoseuran johtokunnan jäsen, joka kuului NNKY:n johtokuntaankin. Maalaus ja runous olivat vahvasti hänen mieleistä harrastustoimintaansa. Lämmin kotiseuturakkaus näkyi hänessä. Puoliso ja kaksi poikaa häneltä jäivät.

Merikarvian kunnan ensimmäinen oma kansakoulu täytti 50v 18.9.1947. Merkkitapauksen johdosta oli 21.9.1947 koululle saapunut ensimmäisen toimintavuoden oppilaita ja opettajia.
Eräs ensimmäisen vuoden oppilas oli tullut peräti Etelä- Californiasta saakka tähän juhlaan. Johtajaopettaja Hilma Vaihinen piti tervehdyspuheen. Juhlassa nautittiin oikein Amerikan kahvit. Kuultiin emäntä Milja Vanhatalon os. Uusitalon puhe. Hän esitti runon:

Koululleni
Sä tulit taas vienoin tuulin
sä muistojen syksysää
ja kouluaikani mulle
niin hellästi taas hymäjää.

Kun tuttu virsi heläjää,
niin kaihojen kannel soi
ja mun rintani kaipion lailla
niin kummasti vaikeroi

Joka ilta niin lapsen lailla
olet unteni määrä ja aika
siks iloitsen että saan elää
ja nähdä sun vuottesi taika

Sä neuvoit jo varhain mulle
tien Vapahtajan viittoman,
Oi, voisinko koskaan mä sulle
palkita aikasi antaman!

On syömeni kiitosta täynnä
ja virteni ilmoille helää,
kun yli vuosien matkallain,
saan muistoissas olla ja elää.

Sä seisot ain yhä paikallas
ja katseesi kauas tähtää,
mutt mun joka soluni vanhenee
ja kohta on harmaja pää.

Hilma Vaihinen syntyi Merikarvian Alakylässä, silloisessa Pihlajamäen torpassa.
Hän oli vanhaa merikarvialaista juurta sekä isän että äidin puolelta. Hän kävi kansakoulun Ahlströmin kansakoulussa. Jyväskylän seminaarista hän valmistui opettajaksi. Hän pääsi heti opettajaksi ensimmäiseen kunnan perustamaan kouluun, Ylikylän kansakouluun, josta hän itsekin oli alkanut opintiensä.
Vaihinen osallistui aktiivisesti nuorisoseuraliikkeeseen ja lottatyöhön sekä kuorotoimintaan. Hänet tunnettiin myös runojen sepittäjänä. Hänen runonsa olivat kristillisen hengen värittämiä ja uhkuivat syvää rakkautta kotiseutua ja isämaata kohtaan.

Hilma Vaihinen:
Kotiseudulleni:
Kotiseutuni rantoja rakkaita
meren mahtava maininki kaulaa,
kotiseutuni kansalle tarmoa
sen ankarat aallot laulaa;
niin moni sen helmasta leivän saa,
mi on kätketty tuskan ja vaivan taa.
On onnen varassa saalis sen,
se oikuin lahjoja antaa;
sen tietää pyytäjä jokainen
joka merestä leipänsa kantaa;
voi verkko täytenä odottaa,
mutt usein – tyhjänä kohoaa.

Kotiseutuni kansa kallehin,
sä Ahdin aarteita halaat
tuot aamuin rantahan saalihin
taas illoin merelle palaat,
sen aallot purttasi keinuttaa,
kun laine laskee ja kohoaa.
Mun kotiseutuni kallis tää
sä karu, kivinen kolkka,
ehkei voi vierasta viihdyttää,
mutt meille parahin paikka
oot kaunein kaikista päällä maan.
Ei kuole muistosi milloinkaan.

Sun kiviaitasi todistaa
ett täällä tehty on työtä;
ne huutaa isille kunniaa,
niiden pienten peltojen myötä,
jotka keskellä kehäinsä kivisten,
ovat muistomerkkejä isien.

Niin, kotiseutuni armahin
sun etees lapsesi raataa,
jos meri ryöstävi saalihin
tahi vilu viljasi kaataa. –
Ken Herraa peljäten ponnistaa,
hän kerran työstänsä palkan saa.

Levätköön siunaus runsahin
mun kotiseutuni yllä.
Suo meille lämpöä. Armoisin,
ja taivaan kastetta kyllä.
Mun kotiseutuni majoihin suo onni, Kaitsija korkein.

Ylikylän koulun vuoden 1955 ekaluokkalaiset kokoontuivat kesällä 1995 luokkakokoukseen. Ylikylän koulussa nykyisen kirjaston paikkeilla 40 vuotta sitten ensimmäisellä luokalla aloittaneet kokoontuivat heinäkuussa 1995 muistelemaan menneitä kouluaikoja. Tapahtuman puuhahenkilönä oli Marjut Pulkkinen. Luokan ensimmäinen opettaja oli Helmi Salo ja toisella luokalla opettajaksi tuli Tuija Vuorela. Hän samoin kuin opettajat Mikko Väre ja Maila Näsi olivat myös läsnä sekä Terttu Heikkilä, joka opettaja Helmi Salon sairastuttua hoiti häntä ja tuli samalla myös luokan kanssa tutuksi luettuaan heille 15-vuotiaana nuorena tyttönä muun muassa satuja. Ylikylän koulusta luokka siirtyi ensin Ahlströmin kouluun ja sieltä nykyiseen Ylikylä-Ahlströmin ala-asteen kouluun, johon luokkakokouksen aikana tutustuttiin. Juuri valmistunut peruskorjaus sai osakseen ansaittua huomioita ja tuttu luokkakin sentään löytyi ylimmästä kerroksesta. Mukana oli mm. Saksassa jo 27 vuotta silloin asunut Ulla Radloff s. Anttila. Seppo Holmi tuli mukaan Ruotsista, jossa hän oli asunut tuolloin jo 25 vuotta. Tapaamiseen osallistuivat Tarmo Ruotsalainen, Marjut Pulkkinen s. Työlahti, Asseri Pulkkinen, Maija Fagerroos s. Viertola, Sirpa Peltoniemi s. Vähätalo, Seppo Holmi, Raija Kurkilahti s. Lounasvaara, Simo Viikilä, Terttu Heikkilä s. Aromaa, Veikko Salonen, Raija Tuulensuu s. Kotikumpu ja Juhani Ratala.

Eri lähteistä koonnut nämä tiedot Lauri Hakosalo, joka itsekin muutaman kerran kävi koulussa siihen tutustumassa 1950-luvulla.